Tulee nyt vähän ehkä jälkikäteen tää suomi-teksti, mutta mulla on hyvä syy! Ja saatte lukea siitä vähä alempana. Mä ihan tosi olin alottanu tekstin kirjottamisen ja todisteeks nää seuraavat kappaleet on kirjotettu pari viikkoa mun paluun jälkeen.
--
Jos nyt rehellisiä ollaan, niin mulla ei oo mitään hajua kauanko oon Suomessa jo ollu ja meinasinki kirjottaa, että yli kolme viikkoa täällä on oltu jo. Tosiasiassa oon ollu vasta kaks viikkoa! Elämä Suomessa on hiljaisempaa mitä Englannissa. Ihan oikeestaan sen takia, että mulla ei oo vakituista työtä ja kaverit on päivisin töissä tai koulussa.
Eli tän kahden viikon tapahtumien selittelyyn menee luultavasti reilusti lyhyempi aika, ku mitä yhden viikonlopun selittelyyn Englannissa! :p
Tuli siis just sopivasti vapuks kotiin ja sain metrilakuja ja tippaeipiä ja simaa!! Oi sitä ilon päivää ku vihdoin sai oikeeta ruokaa. Niin siis metrilakuthan on ihan kunnon ruokaa, ettekö tienny? Ensimmäisen kerran tapasin osan kavereista sitte ku kokoonnuttiin serkun luokse kivalla porukalla leikkimään ilmapalloilla ja syömään itsetehtyjä munkkeja. Oli ihana kyllä nähdä kaikkia, vaikka olin vieläki vähä sekasin. Olinhan mä vasta samana aamuna kello 1 tullu Suomeen, eli jos muistatte, niin tunteet oli vielä aika pinnassa:D Eikä asiaa tosiaan helpottanu se, että Anna-ihanainen pisti mulle maailman ihanimman viestin facebook-seinälle nii yritä siinä sitte istua sohvalla muiden kanssa ja syödä munkkia samalla ku meinaat rääkästä taas vaihteeks pari kyyneltä. Mutta annetaanko tääki vielä anteeks, mä olin kuitenki vasta samana päivänä tullu takasin.
Illalla pari muutaki mun parhaista kavereista kyseli, että missä päin maailmaa meen. No yllätys ne oli laulamassa karaokea. Menin sinne sitte vähä silleen cheekysti just siinä kohtaa itseasiassa ku ne oli lavalla lurauttamassa jotain laulua! Menin sitte koputtamaan olkapäähän, että täällä sitä nyt ollaan. Niiden laulut loppu sitte siihen ku ne kiljas ja melkeen kaato mut kumoon, ku ne hyökkäs mun kimppuun.
Seuraavat päivät meni sitte muitaki kavereita ja sukulaisia tavatessa ja "Onko kivaa olla Suomessa?"- kysymyksiin vastatessa. Päivät on menny oikeestaan siinä, että oon vaan ollu ja käyny lenkillä. Eli vähä tekemisen puutetta on ollu, mutta jes huomenna sitte töihin!
2 viikkoa sitte lauantaina mulle oltiin järjestetty yllätystervetuliaisjuhlat, mistä mulla ei oikeesti ollu mitään hajua. Mun pari parasta kaveria oli kuulemma suunnitellu sitä jo ennen ku olin ees takasin suomessa. Toinen näistä tytöistä kysyi silloin vappuna, että mitä jos nähtäis lauantaina, ihan vaan että mentäis niille ja istuttais ja katottais matsia. No mikä ettei, minä sanoin. Enkä mä osannu yhtään ajatella että siellä olis astetta enemmän ihmisiä. Hyvä että en kollareilla ja meikittä menny sinne.
Astuin sitte sisään sen kämppään missä oli tervetuliais-toivotus, mutta ei muita vielä missään, ja sitte ne tuli kaikki olkkarista ja mä menin ihan lukkoon ja kädet rupes tärisemään! Koska siellä oli sellasia ihania ihmisiä joita en ollu nähny vappuna tai edes jouluna!!
 |
| Mä en nyt osaa selittää tätä kuvaa mitenkään muuten, ku että jotain outoa tapahtu lätkässä |
Ihania ihania ihania ihmisiä ja ihan superüberihana ilta! Mutta sitte en muista enää miten oon käyttäny aikaa näitten juhlien jälkeen, joten hypätään suoraa sitte nykyhetkeen, eli 7.6.2013.
Mullehan tosiaan kävi niin ihanasti tossa päälle neljä viikkoa sitte, että sairastuin mononukleoosiin eli rauhaskuumeeseen eli pusutautiin. Nyt alan olemaan jo sen verran järjissäni, että voin jopa kirjottaa vähä, mutta auta armias ku olin kyllä pari viikkoa sitte valmis jopa murhaamaan jonku, jotta se kipu loppuis.
Pusutauti on viruksen aiheuttama kuumetauti, johon aikuisilla liittyy useimmiten nielurisatulehdus ja yleinen imusolmukkeiden suureneminen sekä oireeton maksatulehdus.
Pikkulapsilla mononukleoosi voi mennä ohi täysin huomaamatta (No onnea vaan pikkulapset!!!!) tai aiheuttaa vain lievän kuumetaudin. Vanhemmilla potilailla oireet ovat voimakkaammat. Tyypilliset oireet ovat korkea kuume, turvonneet kaularauhaset ja muutkin imusolmukkeet sekä peitteinen kivulias nielurisatulehdus. Myös lihas- ja vatsakipua voi olla.
Joskus mononukleoosin jälkeen voi jäädä epämääräinen voimakaskin uupumus muutamaksi kuukaudeksi. Syy tähän on tuntematon. Tämä jälkitila on oireiltaan samanlainen kuin krooninen väsymysoireyhtymä
Terveyskirjasto
Että näin. Tän pusutaudin lisäkshän mulla todettiin myös angiina, eli mun kurkku oli tuplasti enemmän turvonnu, mitä sen olis ollu pelkällä mononukleoosilla. Eli lopulta mentiin siihen, että en syöny enkä juonu mitään, koska jokasella nielasulla tuntui, että joku olis kaivertanu veitsellä kuoppia mun nieluun. Menihän se jopa niinki pahaks, että en pystyny enää edes omaa sylkeä nielemään vaan piti ottaa käyttöön sylkykuppi! Ah muistoja. Kuumekkin oli päivittäin yli viikon ajan 38-40, öisin nousi aina lähelle 40. Eli ravintovajaus, nestehukka, kuume ja univaje -> sairaalaan. En siis tosiaan ollu nukkunu koko viikkona ku n. 1-2 tuntia per yö. Se kipu kurkussa ja koko kropassa oli niin sietämätön, että mä en edes pysty kuvailemaan oikeilla sanoilla sitä!
Vietin sitte melkeen viikon sairaalassa niin että musta roikkui erilaisia johtoja ja pulloja ja vaijereita. Jouduin jopa pistämään ekana sairaalayönä happinaamarin päälle koska nenä oli tukossa ja kurkku oli tukossa, enkä saanu enää henkeä! Rattoisaa aikaa se oli. Elin mehujätski-dieetillä ainaki kolme/neljä ekaa päivää, koska muut ei menny alas. Mehujätski helpotti ihan hirveesti kylmyyden takia ja sitä ei tarvinnu ajatella sen enempää ku se vaan suli suussa.
 |
| Olin pikkusena possuna sairaalassa. Pinkit vaatteet<3 Olisitte nähny ne sukat. Rakkaus! |
Antibioottipussi vaihtui neljä kertaa päivässä, tippapussi oli 24/7 (ette voi kuvitellakkaan kuinka armoton vessahätä siitä tulee! Yrittäkää yöllä nukkua ku teihin tulee koko ajan nestettä ja koko ajan piti nousta vessaan. Kauheen vaivalloista ku piti vielä raahata se telinekki mukana.) Että hyvänä aikana oli jopa kolme erilaista pussia roikkumassa siinä!
Viimesinä öinä mulle nousi taas vähä päälle 40 asteen sietämätön kuume, mutta sain tietää, että en saa enää lääkkeitä siihen. Eli piti vaan koko yö kärvistellä hirveissä tuskissa. Mononukleoosin takia maksa-arvot nousee tosi korkeelle ja jos mulle olis vielä annettu panadolia siihen (joka hajoaa maksassa) niin mun maksa ei olis kestäny ja se olis näin hieman liioitellusti sanottuna räjähtäny. Oi miten kiva. No yösairaanhoitaja toi sitte kylmäpusseja ja periaatteessa peitti mut niillä että vähä edes laskis kuume.
Nyt mä sitte olen taas elossa. Melkeen kokonainen viikko siellä vietettiin. Tosiaan, vaikka siellä vietin viikon, niin yks sairaanhpitaja ei ikinä saanu tietää, että oon suomenkielinen. Se raukka alotti ensin englanniks, mutta mulla ei silloin ääni kulkenu nii en voinu vastata että suomi riittää ihan hyvin. En sitte kehdannu enää loppuviikosta korjata sitä. Se oli sellanen +50vee sairaanhoitaja, nii se oli vielä nolompaa.
No mutta nyt ollaan kotona, lihasvoimat on menny aaaaivan täysin. En saa edes yhtä leukaa enää vedettyä ja rappusten kipuaminen tuottaa hankaluuksia. Mutta tässä sitä pikkuhiljaa ruvetaan vahvistamaan lihaksia. Pari verikoetta on vielä edessä ja yks astma koe. Kädet on mustelmilla kaikkien niiden verikokeiden jälkeen niin pahasti, että näytän ihan pahimman luokan huumeiden käyttäjältä. Anestesia lääkärinki piti kerran sairaalassa tulla ihan ultraäänilaitteen kanssa ettimään verisuonta mun kädestä, koska kaikki isot pintaverisuonet oli käytetty!
Pääsykokeethan mulla meni tässä, eli toista välivuotta aletaan viettämään. Katotaan mitä tapahtuu!
xxx
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti