maanantai 29. huhtikuuta 2013

Day of tears

Eka osa tästä

Lauantai oliki sitte semmonen tunnesotkun päivä, että hyvä jos mä pystyin itteni kokoamaan kaikkien niitten hyvästien jälkeen. Mutta ennen hyvästejä mentiin syömään ja istuttiin viimeset tunnit Covent Gardenissa. Ihan niinku saapumisajat, lähtemisajat oli tytöillä myös erit. Saksalaien Julia joutui lähtemään jo puoli kaheksan, Stephanie joutui lähtemään yheksältä ja Ruotsalainen Julia lähti kymmeneltä. Eli en voinu olla yks iso tunnesotku yhellä kertaa, vaan piti tehdä se kolme kertaa. Joka tapauksessa meillä oli silti ihan huippu hauskaa! Covent Garden on ehdottomasti mun lempipaikka Lontoossa. Camden town lisäks. Se on jotenki niin tunnelmallinen, varsinki vähä illemmalla, ku siellä on valot päällä, ravintolat auki ja tulet loimuaa. Samalla siellä on esiintyjiä, oikeesti tosi mahtavia ja taitavia laulajia, koomikoita, taikureita, soittajia... Siellä tulee aina niin rento fiilis ja unohtaa olevansa oikeesti ihan keskellä Lontoota.


Oikeesti kattokaa nyt tätä kameraa. En edes huijaa, mutta se oli niin yksinkertanen että meillä oli vaikeuksia käyttää sitä. Ihana filmirulla 27:llä kuvalla <3


Ensimmäisenä lähti sitte Julia. Päätettiin hoitaa hyvästit samalla tavalla ku tehtiin Jandan kanssa. Vähä niinku repis laastarin vaan nopeesti pois! Onnistuttiin aika hyvin, kunnes se sitte lähti. Pari minuuttia myöhemmin se sitte lähetti tekstarin "Shit, I'm crying now." ja samalla minäkin siinä sitten kyynelehdin pöydässä. Ihanat muut tytöt sitte totta kai piristi! Astuttiin ulos ekasta pubista ja kaatosade SUORAAN niskaan. Noniin, hei Lontoo, kiva ku nätit oikean luonteesa. Eli seuraava kahvila sitte. 



Sitte lähti Stephanie. Ja sama homma toistu siinä. Mä olisin selvinny täydellisesti JOS se ei olis ite alkanu vollottamaan ku pieni lapsi heti ku halattiin. Ryhdistäydy hyvä nainen, koska minähän olen ollut siitä hyvä esimerkki koko viikonlopun ajan. 

Sade loppu ja ilta alkoi hämärtymään. Täydellinen hetki siis lähteä kävelemään Thamesia pitkin. Mentiin ihailemaan Thamesin, London eyen ja Big Benin valoja. 


Anna kertoi, että tää alla oleva silta on Millenium Bridge ja koko seuraavan päivän sitte elin siinä uskossa, että tässä on kuuluisa Millenium bridge, joka heiluu ku siinä on liikaa ihmisiä. Kunnes sain seuraavana iltana kuulla paikalliselta, että sori, et sä mitään Milleniumia oo nähny jos sä tässä oot kävelly. Kauheessa valheessa elin kokonaiset 24 tuntia?!!?!? 





Sitten lähti viimeinenkin ystäväni ja jäin Annan kanssa sitte kokemaan vielä illaks Lontoota. Tällä kertaa ei menty ulos minnekkään juhlimaan, mutta se halus näyttää mulle yhden pubin, missä Amy Winehouse oli kanta-asiakkaana, ja sen huomas kyllä. Vessat oli täynnä R.I.P. Amy muistokirjotuksia ja muutama valokuva roikkui seinästä. Tää pubi oli siis Camden townissa, eli pysäkin päässä mun hostellista! Aateltiin että oltais saatu ihanan rauhallinen ja kunnon catch-up hetki siellä pubissa, mutta se oliki hieman täydempi mitä ajateltiin.. Niin ta näin, oli kuitenki aivan ihana taas pitkästä aikaa jutella kunnolla. Tekstareitten ja Fcebookin kautta ei kerkee/jaksa puhua kaikkea mahdollista, niin nyt oli hyvä hetki!



Camden town on vähä tämmönen urbaanimpi kaupungisosa ja mä rakastuin siihen ainaki ihan täysin! Ihmiset oli sellasia rennon mukavia ja tietenki kohteliaita, niinku kaikki Englantilaiset. Seinillä oli siistejä greaffitteja ja tunnelma oli sellanen super monikulttuurinen. Eli ehdottomasti halusin tulla käymään siellä seuraavana päivänä, ku siellä on käynnissä Lontoon isoin open-market. 

Lähettiin jo 11 aikaan kohti hostellia, koska Anna ei ollu ihan varma sen viimesen metron lähtemisajasta. Ja Harrowhun on astetta vaikeempi päästä yöllä, jos ei halua tehdä isoa roadtrippiä yöbussilla. Niinku jouduttiin tekemään viimeks. Ja silloin käytettiin yks tunti siihen että juostiin Leicester Square - Trafalgar Square - Piccadilly Circus väliä n. 5 kertaa.

Mun hostelli oli sellanen pelkästään naisten hostelli, mikä oli ehkä vähä outoa, mutta voin kyllä ehdottomasti suositella sitä. Mikä parasta, sain yhen hengen yksityishuoneen 60puntaa/2 yötä!! Se ei ollu kuitenkaan pelkästään hostelli, koska musta tuntuu että siellä ihan asui ihmisiä. Siellä oli nimittäin lappuja, että isoja yksityishuoneita vuokrataan 600puntaa/kuukausi ja se rakennuski oli semmonen jumalattoman iso talo. Mutta tärkeintä kuitenki, se oli tosi siisti ja hyvän kulkuyhteyden päässä. Vähä kyllä jännittä kävellä metroasemalta hostellille, koska navigaattoriki sanoi että "ole varovainen". (Älä nyt äiti saa sydäriä, hengissä mä vielä oon.) Eikä se nyt oikeesti ollu vaarallinen, nopein reitti ei vaan menny pääteitä pitkin, niin ehkä sen takia se varotti. Ei sen takia, että Northern Linella, eli metrolinjalla Camden towniin, on maine olla aika vaarallinen, varsinki ku ohitetaan Camden town pysäkki. Mutta onneks mun pysäkki oli ennen ;)

Sunnuntaista jatketaan seuraavassa tekstissä!

Viimestä viedään

Näin se vaan meni. Oon tän viikonlopun aikana todennäkösesti käyny koko tunneskaalan läpi ja menny vähä sivukujillekki. 

Oon eläny puhelimen netillä lauantaista tähän päivään asti, eli blogin kirjottamisesta ei oo oikeen tullu mitään, mutta nyt tulee sitte sellanenki tekstipläjäys että oksat pois! 

Perjantaina illalla tavattiin ihan vaan chillax istuskelun merkeissä Jandan, Julian, Steffin ja Estherin kanssa. Monika tuli kans pikasesti käymään ja sanomaan heippa. Ihana ilta, ei kuitenkaan tuntunu mitenkään hyvästeiltä, koska Julia ja Stephanie tulis mun kanssa Lontooseen. Tosin siinä vaiheessa ku meidän tiet eros Jandan kanssa nii sitte lähtie ekat itkut tulemaan. Oltiinkyllä aika nopeita, tarkotuksella, tässä hyvästelyssä. Janda sanoi että ”No crying!! I see you in August and that’s a promise!!” 

One Crazy Canadian. Kaiken pahan alku ja juuri.

Vähä lisää ihanan ihania tyttöjä
Voi mulle tulee, tai on jo, ihan kamala ikävä näitä tyttöjä täällä. Ihan uskomatonta, miten näinki lyhyessä ajassa ku 7kk, meistä tuli niin läheinen porukka, että ihan ku oltais tunnettu jo monet vuodet. No ei kaikkien, mutta osan. Kyllä te tiedätte ketkä, koska niistä mä oon eniten täällä puhunu. 

Käveltiin Julian kanssa hetki samaa matkaa, ku ohitettiin yks koditon ihminen soittamassa kitaraa ja sen ympärillä oli n. 20:n pojan porukka ja ne laulo niin syvältä rinnuksista Oasiksen Wonderwallin, että se kaiku koko High Streetin pituudelta. Ruvettiin jammailemaan siinä samalla ku käveltiin ku ne huusi meidän perään että ”Girls! Come here!” Ei siinä ollu oikeen muuta vaihtoehtoa ku mennä mukaan. Tuli ihan huippu fiilis. Tää oli hyvä päätös illoille Cheltenhamissa.

Lauantai. Tai 27th of Apri. 27. huhtikuuta. Tai Day of tears niinku mä tykkään sitä päivää kutsua.  Heräsin kaheksalta purkamaan, pakkaamaan, purkamaan ja vielä kerran pakkaamaan. Menin keittiöön viimeselle aamupalalle ja siellä ne oli kaikki odottamassa ja leikkimässä, niinku jokainen aamu. Yöllä ku tulin kotiin, jätin mun hyvästi-lahjat keittiönpöydälle jokaisen omalle paikalle. Hugo oli omansa kimpussa. Ostin sille uusimman kirjan yhestä sarjasta mitä me aina luettiin yhessä. Ja se oli vielä 20. kirja, nii se oli oikeen super siisti ja siinä oli kultaset kannet ja kaks eri tarinaa1! Se oli aivan super innoissaan tutkimassa sitä ja kattomassa niitä keräilykortteja ja selittämässä jo ketkä on pahiksia siinä kirjassa ja ketkä hyviksiä. Kauheen haikee fiilis siinä tuli että näin se menee. Sitte Kirstieki tuli ja halas ja sanoi, että se ei voi edelleenkään uskoa, että aika meni näin nopeesti.

Sitte ne anto mulle mun läksiäislahjan ja voi siinä vaiheessa mun tunteet heittäyty sitte superilosesta itkevään ja sitte taas nauroin koska se oli niin pöllön ihana ja sitte taas haikeeks koska se oli niin ihana. Sain uuen palan mun Pandora-koruun ja arvatkaa mikä se palanen oli. Se oli dinosaurus. Näin mä voin pitää mun ihan ikiomaa dinosaurusta mun mukana AINA! Hugo nimeski sen jo. Sen nimi on Sausage ja se on maailman sulosin Wannaosaurus, meidän mielikuvitusdinosaurus rotu.

Perhe lähti sitte Hugon uimakouluun yheksältä nii mä sain vielä kerran (tai kaheksantoista) purkaa ja pakata mun matkalaukun ja katoin vielä viimesen kerran kaikki huoneet mun ihanasta Englannin kodistani. Puoli yheltätoista lähettiin sitte kaikki kohti bussi-asemaa. Sinne se talo jäi, sinne jäi Kings road, sinne jäi ne tiet, joita mä kävelin päivittäin hyvällä säkällä yli neljä kertaa. Oli ihana että ne kaikki odotti mun kanssa siellä bussiasemalla niin kauan, että bussin renkaat lähti liikkeelle. Kyllä siinä halattiin ja itkettiin ja vilkutettiin. Hugoki sanoi ja varmisti monta kertaa että ”You are allowed to come back Nahid. You are.” tai ”When you come back, we...” tai ”When are you coming back”. Yritä siinä sitte pitää naama peruslukemilla. Monty antoi kans ihan hirveesti pusuja ja aina nauro yhen pusun jälkeen. Ja ku istuin jo bussissa, Mont alotti ekana vilkuttamaan. Tai ehkä se oli vaan onnellinen, että ”No VIHDOIN se lähti, kauan sitä saiki karkottaa!” Sitte vilkutettiin ja paljon, kunnes bussi vihdoin lähti. 

Seuraava pysäkki oliki sitte Lontoo. Pistän siitä toisen tekstituotoksen. Ihan heti tällä kertaa, enkä vasta viikon päästä

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Lämpöä kaikkialla. Montyn vika.

Se mikä mulla on ollu nyt viimeset 6 viikkoa, on ilmeisesti tullu jäädäkseen koska kaikki mun ympärillä sairastelee. Montyn kautta Kirstie sairastui tähän ihmeelliseen lämpö/syömättömyys/mahatauti/voimattomuus-juttuun ja niiden kautta mä oon tänään sitte ollu mukavan pirtellä tuulella. Oon syöny tänään aamupalan kello 7 ja siihen onki sitte jääny! Kirstie söi eilen omenan ja siinä oli sen päivällinen. Monty on ainut joka alkaa vähä parantumaan. Yay for him! 

No mutta eilen oli kuitenki superüberihana päivä! Aurinko lämmitti koko Cheltenhamin sellaseen melkeen 20 asteeseen eli täydellinen päivä tavata ihmiset piknikillä!




Arvatkaa mitä yhelle viisvuotiaalle tapahtui eilen!!!!

EKA HAMMAS LÄHTI
Jee voi ihanaa, Lontooseen tulee mun kanssa moni ihminen lauantaina päiväreissule! Ruotsalainen Julia ja Saksalaiset Julia ja Steffi!! Ja sitte totta kai nään Annan kanssa luultavasti molempina päivinä. Mahtava Lontoo-reissu siis tulossa, jos oon vielä hengissä tän taudin jälkeen.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Voi elämä

Ei tästä elämästä tuu oikeesti yhtään mitään. En tiiä pitäiskö itkeä vai nauraa vai mitä tehdä niin oon vähä sekasin ku pyörivä hyrrä. Aina välillä ku joku, lapset tai aikuset tai muut aupparit, sanoo tai tekee jotain niin tulee sellanen fiilis, että nyt lähtee itku koska apua! Mä en kestä!

Aamu oli sellanen painajais-aamu, että ei hetkeen ookkaan ollu. Montylla on nyt vaihe "äiti tai ei kukaan" ja kestää aina hetki saada se rauhotettua Kirstien lähdön jälkeen. Hugo on myös jostain syystä ollu sekä aamun että tän koko illan niin huonolla tuulella, että koulusta tultua se kirku, huusi, raivos ja meni yläkertaan. Enkä ookkaan sitä sen jälkeen sitte nähny. Andrew kuitenki työskenteli kotoa tänään nii en ollu yksin kahden lapsen kanssa. 

Aamu meni siis niin, että Monty kirkui äitiä, Hugo kirkui että vihaa isäänsä ja kaikkia muita ja kukaan ei halua sitä. Sitte se lähtee huutamaan uutta asiaa. Se haluaa vaan mut. Tuli täysin puskista, enkä oikeen tienny miten päin siinä nyt olis pitäny olla. Se huusi kurkku suorana, että "I HATE YOU DADDY I WANT NAHID".   Oli ehkä vähä kiusallisen hankala tilanne. Samalla kun isompi roikkuu itku silmässä mun kädessä ja piilottelee mun selän takana, pienempi mies itki pois mun sylistä. Kaikki kunnia oikeesti yksinhuoltajille. Ihan oikeesti. Tehtiin sitte Andrewn kanssa vaihto, että mä otin Hugon ja valmistin sen kouluun ja se otti Montyn. 

Voi apua minkähänlainen päivä huomisesta tulee ku oon aamun ja iltapäivän yksin. No okei, jos mietitään kaikkia niitä alkuaikojen Hugon tantrumeja, kyllä mä vielä viimesistä selviän kunnialla. Erona vaan, että nyt on  mukana pienempi herra, joka on astetta tietoisempi henkilö omasta itsestään ja haluistaan.

Juteltiin Andrewn ja Kirstien kanssa sitte Hugosta, että miten se meni yhtäkkiä viikonlopun jälkeen tollaseks. Kaikista sydäntäsärkevintä oli se, ku se itki omassa sängyssään, että kukaan ei halua sitä. Molemmat ajatteli, että Hugo saattaa olla pettyny ristiäisten takia, koska se ei saanu olla sinä päivänä keskipisteenä eikä ollu mitenkään muutenkaan kauheen esillä. Ja ne sanoi myös osasyyks mun lähdön. Koska ne on puhunu Hugolle, että Nahid lähtee pian ja tulee uus tyttö. Ite ajattelin, että eihän se voi sitä ymmärtää vielä ku hyvä jos mäkään oon tajunnu sitä. Molemmat kuitenki vakuutti, että hyvinki voi tajuta sen, koska on se jo sen verran vanha. Mietittiin siinä sitte raukkaa uutta aupparia, joka tulee nyt keskellä Montyn uhmaikää ja Hugon pahaa oloa.

Vähä sulosempia ja ilosempia asioita! Monty tänään ku sillä ei ollu MOMMYYYYYY-vaihetta päällä!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Party rock is in the house tonight

Jaa että mihinkäs ne mun "kaks viikkoa vielä jäljellä"- aika meni? 5 päivän päästä puolet vaatteista on heitetty  roskiin, laukut pakattu ja kyynelkanavat tulvitettu. Cheltenhamiin nousee samanlainen tulva minkä kyrönjoki on saanu aikaan koko Pohjanmaalle. Perjantaina oli niinki raju ilta, että olin lastenvahtina Kirstien ja Andrewn juhliessa ukona kaveriporukan kanssa. Eli iltaan kuului ruokaa, leffoja ja täys eristäytyminen ihmisyhteisöstä! Nettiä ei lasketa. 

Lauantai päivä oli ku suoraan taivaasta lasketunu. Aurinko porotti niin paljon, että olin ihan takitta ulkona, t-paidalla. Tää ei ollu mitään liiottelua, koska lauantaina aamulla ku menin poikien kanssa kirjastoon, mulle tuli ihan järkyttävä hiki siinä kävellessä! Niin ja enhän mä yleensä siis oo vastuussa pojista viikonloppusin, mutta Montyn ristiäiset vietettiin tänään, sunnuntaina, niin Kirstie kysyi viikkoja aikasemmin, jos pystyisin nappaamaan pojat ulos pariks tunniks aamulla että ne sais valmistaa ruuat rauhassa.

Iltapäivällä tavattiin sitte Julioiden, Jandan ja Stephanien kanssa. Haettiin pirtelöt ja mentiin löhöämään Montpellier Gardenille.




Illaks oltiin sitte suuniteltu "pientä" läksiäis-tapaamista, koska kyseessähän oli mun viimenen kokonainen viikonloppu näiden ihmisten kanssa. 10 ihmisen porukalla sitte kokoonnuttiin ensin syömään Wetherspoon nimiseen pubiin. Se paikka oli ihan huippu! Älyttömän halpa, kunnon ateria juomalla  ja siitä sitte osa lähti kotiin, osa muualle ja Minä, Stephanie maksoi 5 puntaa?!? Ja musiikki oli hyvää! Pelailtiin siinä myös vähä pelejä ja opittiin tuntemaan toisiamme astetta paremmin ja sain myös puhelinnumeron n. 50 vee mieheltä, joka pyysi mut viini-illalliselle. Imartelevaa, mutta voi harmi kun mä nyt lähden kohta kotiin. 


Oli ihana että nii moni tuli, tosin osasyynä saattoi olla mun "'No' is not an option unless you are dying"- uhkailu ehkä vaikutti asiaan. Onhan tässä vielä koko viikko ja perjantai aikaa nähdä, mutta yleensä viikonpäivisin kaikki on vähä laiskoja liikkumaan yhtään mihinkään :p Mutta siis, kaikki mun ihanat tytöt oli paikalla Paitsi ne, jotka ei enää asu Cheltenhamissa.

Wetherspoonista jakauduttiin sitte kolmeen eri paikkaan, osa meni kotiin, osa meni moomoohon ja minä, Pauliina, Stephanie ja Janda mentiin Yatesiin. Ollaan oltu siellä kerra aikasemmin, siilloin race weekin aikana! 

Löydettiin uus kaveri!
Kerron teille meidän uuden kaverin tarinan:
Olipa kerran pieni valkoinen mytty keskellä tanssilattiaa. Kukaan ei tiennyt oliko kyseessä kana vai lammas, ruma se joka tapauksessa oli. Hyvin ruma. Neljä tyttöä päätti pitää hyvää huolta otuksesta ja antoivat tälle nimeksi Poosh. (Logiikka nimessä on Prinssi Philip + horse, koska se näytti myös vähä hevoselta, + posh, koska asutaan Cheltenhamsisa. Niin ainaki se eilen vaikutti loogiselta nimeltä.) Poosh rakasti tyttöjen kanssa tanssimista ja pääsi näyttämään hienot tanssiliikkeensä koko tanssilattian kansalle! 

Kaverikuva Pooshin kanssa.
Illan edetessä väki Yatesista katosi ja tytöt päättivät siirtyä Subtoneen. Poshin avulla saatiin ilmaisliput sisään. Totta kai, mehän ei makseta sisään mihinkää klubille koska ollaan vip-vieraita kaikkialla. Lopulta Poosh nautti niin suuresti Subtonen elämästä, että tytöt päättivät jättää Pooshin kaikkien naisten ihailtavaksi naisten  vessaan.

Me ei unohdeta sua ikinä 
Tänään siis juhlittiin Montyn ristiäisiä SUUREN ruokamäärän kanssa. Nousin reippaana tyttönä vähä alle 5 tunnin yöunien jälkeen kaheksaks ylös että Kirstie ja Andrew sais viimeset valmistelut hoitaa. Tälläkertaa tosin pelattiin vaan iPadill Hugon kanssa ja Monty nukkui reilusti yli puoli yheksään asti. Eli eipä kauheesti tarvinnu pojista huolehtia. Perhe lähti kirkkoon ja mä jäin kotiin odottamaan, että kaikki palais takasin. Puoli 11 aikaan koputettiin mutta oho, sieltähän saapu ekat vieraat, eikä itse isäntäperhettä missään. No siinä mä sitte otan ekan 15 minuutin ajan vieraat sisään ja tarjosin kahvia ja teetä samalla ku odotettiin itse juhlakalua. 


Houkutukset oli suuret ku jouduin viettämään koko aamun näiden ruokien kanssa tyhjässä talossa...




Juuuuuuustokakkuja

Onneks oli ihana päivä, koska olis tullu aika tukalat tunnelmat jos se 40 vierasta olis ahtautunu keittiöön. Nyt avattiin ovet suoraan puutarhaan ja puutarhasta avattiin ovi kriketti kentälle. Eli tilaa oli.

Kuvassa Kirstien äiti ja sisko. Oli muuten sisko ihan samanlainen ku Kirstie. Ihan samanlainen. Hyvällä tavalla.
Jos muista oikein niin tässä on Pauliinan host-isä, ei siis Andrew. Vaikka kaljuja onki molemmat
Tässä on Andrew ja mies joka tais olla Andrewn tädin aviomies. Ehkä.
Kaikki oli tosi mukavia. Kyseli mitä oon tykänny Cheltenhamista ja aupaireilusta ja harmitteli, että nytko jo lähden kotiin. Aika moni oli yllättyny jos minä tai Kirstie sanoi, että 7 kuukautta oon asunu ihan tässä samassa perheessä. Ykski nainen oli että
"How long have you been in England?"
"7 months"
"How long have you been living with Kirstie and Andrew"
"The whole time!"
"Really?!?!!?" 
No joo! Kirstieki esitteli mut yleensä ja jatkoi näille ihmisille, että "See we are not that bad, we convinced her to stay an extra month!"

Montague
Nykyajan lapset...

Siivosin siinä juhlien aikana aika paljon ja järjestelin koko ajan tavaroita ja pistin tiskejä ja autoin ihmisiä. Oli ihana fiilis ku sitte päivä lopuks K ja A kiitteli melkeen jo liikaa ja sanoi kuinka iso apu olin juhlien aikana! Jee! Ihana fiilishän siinä tuli ku tiesi että oli jotenki helpottanu näitten juhlien järjestelyä. 

Huomisesta alkaen itken todennäköisesti joka päivä ja joka sekunti, koska mietin, että viimenen maanantai, viimeinen vessojen siivous, viimeinen ... viimeinen ... omg...

torstai 18. huhtikuuta 2013

Kulttuuria Lontoossa // week off part 4

Eli viimeistä päivää vietettiin sitten vähän vaihdellen sadepisaroiden ja auringon säteiden kanssa. Mutta kuten edellisinäki päivinä, meillä oli taas täydellinen ajoitus ja suunnitelma meidän päivälle. Nyt aateltiin vähän hemmotella meidän kulttuurinystyröitä ja mentiin Victoria & Albert museoon. Toiset vaihtoehdot oli Tate modern tai Natural History Museum, mutta ensimmäinen oli niin kaukana (tosi kaukana... ehkä pari metropysäkkiä) ja jälkimmäisen jono ulottu todenäkösesti Cheltenhamiin asti. 

Mutta siis se museo oli oikeesti ihan huippu! Siellä oli jokaselta mantereelta jotain historiallisia juttuja ja nää mantereetki oli vielä jaettu. Esim. yhessä osassa oli patsaita, toisessa eri kirkoista olevia JUMALATTOMIA pylväitä tai kaaria. Yhessä osassa oli koruja ihan jostain 1800 luvulta nykypäivään asti. Oli muuten ihan kivan kokosia timantteja. Olisin ottanu satoja kuvia niistä, mutta korujen valokuvaus ei ollu sallittu.



Melkeen kaikki patsaat ja kaiverrukset ihmisistä näytti tota kahden sormen merkkiä ja me jo mietittiin että mitä rauhanrakentajia nää nyt on ku peace-merkki on jokapaikassa. Meillä kesti ehkä hieman liian kauan ymmärtää, että niillä patsailla oli peukalo myös mukana ja että se todennäkösesti tarkottaa Isää, poikaa ja pyhää henkeä ennemminki ku rauhaa.. No mutta hei, sama ajatus, pyhimyksiä kaikki.


Kertokaa mulle nyt ihan oikeesti miten nää tolpat on tuotu sisälle yhtenä kappaleena. Onko tässä joku jekku?
Vähä torvia katossa
Mun mielestä yks paras osa oli se teatteri/tanssi puoli. Siellä oli asuja esim. leijonakuningas-musikaalista ja eri baleteista. Siellä oli myös kaikkien laulajien esiintymisasuja, esim. Mick Jaggerin (oli muuten pieni mies, tässä tapauksessa kukkakeppi-vertaus osui kyllä täysin oikeaan). Kuvia mulla ei näistä oo, vaikka olis ollu ihan sallittua ottaa valokuvia. En vaan ehtiny ku piti kattoa niin tarkkaan! 

Tää onki sitte ainut kuva mikä mulla on sieltä teatteri/tanssi/taide puolelta. Hienoa laatua hei!
Onnistuttiin ajottamaan meidän kaupungille lähtö niin hienosti, että sade just loppu ja aurinko tuli esiin! Eli täydellinen päivä mennä shoppailemaan vähä Harrodsille.

Just ja just oli varaa ottaa edes kuvaa tästä miljonäärien halpa-hallista
Käytiin vähä moikkaamassa Dianaa. Kauhee turistirysä siellä alakerrassa ku kaikki halus ottaa kuvan tästä muistopaikasta 
Mentiin vähä ihailemaan ihania mekkoja, koska tokihan me tarvitaan uudet puvut Oscar-gaalaan. Mitähän tapahtuis, jos oikeesti menis sinne että nyt mulle puku, jossa kehtaa kävellä punasta mattoa pitkin. Todennäkösesti ne osottais mulle ovea, meidän renttu-vaatetus ei ihan täsmänny siihen glamouriin. Mentiin sitte hissiin ja kuultiin kuinka ihana pieni mummeli puhui lapsenlapselleen jotain suuresta lelu-kerroksesta. Vilkastiin toisiimme ja lähettiin kiireesti seuraamaan mummua ja poikaa. Oli muuten aika iso ja jumalaton ja suunnaton lelukerros. Siellä oli kaikki parin metrin korkusista nukketaloista ihaniin prinsessapukuihin ja suuriin autoratoihin. Oli siellä pari ihan normaalia palapeliäki. Tosin niissäki oli varmaan joku sisäänrakennettu bluetooth ja mp3-soitin. 


Suunnattiin sitte meidän monien ostoskassien kanssa Leicester squarelle. Tää tulee olemaan Julian vika matka Lontooseen niin päätettiin sitte mennä kattomaan vielä nääki turistipaikat! Mähän meen vielä sinä viikonloppuna ku lähen kokemaan lisää tätä suurta kaupunkia, nii mulla ei ollu niin hätää nähdä kaikkea.


Ja leicester squarelta käveltiin China Town läpi, oli muuten paljon kiinalaisia ravintoloita, jossa oli kyltitki Englanniks ja Kiinaks! 




Ja sitte oltiinki Trafalgar squarella, vähä mahtipomtisempi ku Leicester square. Mistä tunnistan nää molemmat squaret? No katoin vikan Harry Potterin ensi-illan, jossa kaikki näyttelijät parveili näissä paikoissa punasella matolla.



Onneks ei ollu turisteja kauheesti

Suuri matkamme läheni loppuaan ja mentiinki sitte suoraa hostellin kautta Victoria coach stationille odottamaan meidän bussia takasin kotiin. Time well spent sanoisin! Oli ihan mahtava reissu ja kaikki meni suunnitelmien (tai siis niin minkä suunnitelman) mukaan.

---

Oonko vähän paras, paras vai jopa ihan paras? Kaikki varmaan muistaa meidän superüberhienon videon mikä tehtiin Hugon kanssa. No sen opettaja kysyi että mitä jos viedään se koko leffa kouluun niin ne saa kattoa sen luokan kanssa! Eli eilen täältä lähti yks super-innokas minimies leffansa kanssa kouluun ja koko luokka kuulemma rakasti sitä leffaa ja kaikki nauro koko ajan. Oujea! 

Jostain syystä en kuitenkaan onnistunu polttamaan sitä leffaa DVD:lle vaan se koko ajan sylki sitä pois ja sano että no can do. Hugoki oli niin pettyny ku se ei saanu sitä leffaa DVD:lle vaan se piti kattoa muistitikulta. Tänään, äsken, pari tuntia sitte mä VIHDOIN sain sen taiottua levylle hienoine valikkoineen ja SE TOIMII!!! Mä en olis kestäny enää hetkeäkään sitä "Oh it's still not working :("-ilmettä. Oikeesti sydänhän siinä särkyi. Se rupes jo keksimään maailman sulosimpia syitä siihen miks mun kone ei suostu polttamaan sitä. "Did you try that in the evening? I guess it didn't work because your computer was tired!" 

Kirstie työskentelee kotoota tänään niin juoksin sitte yläkertaan että "It's working!!!!" kovat tuuletukset ja katottiin se leffa. Sehän on todellisuudessa jotain 8 minuuttia pitkä, toi pätkä on vaan eka osa ;) "Hugo will absolutely love you for the rest of his life for this!" Ja mun pitää todennäkösesti opettaa tulevalle aupparille kuinka nää hommat toimii, koska Hugolla on sellanen leffantekijä vaihe päällä, että se saa hermoromahduksen jos se ei saa tehdä niitä.

Vähä kuvia parilta viimepäivältä

KATTOKAA MITÄ LÖYSIN OMG!! Hinta oli ehkä vähä liian päätähuimaava niin jäi marmorikuulat kauppaan :( n. 10 euroa siis
Jynssäsin pari päivää sitte vessoja taas onnellisena ja pistin näiden iPodin tulemaan vessan kaiuttimista niin että koko huone pauhas kovaa. Siellä sitte hypin ja tanssin samalla ku puunasin. Kunnes tajusin, että vessan ikkunat oli auki ja meillä oli työmiehiä takapihalla. Eli ne kuuli ja näki kaiken. Jees, näin se homma toimii. Onneks en sentään alasti hyppiny.

Oikeesti näitten iPodi oli TÄYNNÄ kaikkia vanhoja  ja uusia biisejä beatleseistä Usheriin. Valitse siitä mieleisesi. Valitsin Whamin.
Käveltiin Montyn kanssa sitte eilen Pittville Parkiin ja vähä leikittiin. 


Mä en kestä ku se on jo niin iso :(
Petteri punakuonot, olivat porot nimeltään
Näihin kuviin näihin tunnelmiin!

... 8 days a week ...