Oon eläny puhelimen netillä lauantaista tähän päivään asti, eli blogin kirjottamisesta ei oo oikeen tullu mitään, mutta nyt tulee sitte sellanenki tekstipläjäys että oksat pois!
Perjantaina illalla tavattiin ihan vaan chillax istuskelun merkeissä Jandan, Julian, Steffin ja Estherin kanssa. Monika tuli kans pikasesti käymään ja sanomaan heippa. Ihana ilta, ei kuitenkaan tuntunu mitenkään hyvästeiltä, koska Julia ja Stephanie tulis mun kanssa Lontooseen. Tosin siinä vaiheessa ku meidän tiet eros Jandan kanssa nii sitte lähtie ekat itkut tulemaan. Oltiinkyllä aika nopeita, tarkotuksella, tässä hyvästelyssä. Janda sanoi että ”No crying!! I see you in August and that’s a promise!!”
 |
| One Crazy Canadian. Kaiken pahan alku ja juuri. |
 |
| Vähä lisää ihanan ihania tyttöjä |
Voi mulle tulee, tai on jo, ihan kamala ikävä näitä tyttöjä täällä. Ihan uskomatonta, miten näinki lyhyessä ajassa ku 7kk, meistä tuli niin läheinen porukka, että ihan ku oltais tunnettu jo monet vuodet. No ei kaikkien, mutta osan. Kyllä te tiedätte ketkä, koska niistä mä oon eniten täällä puhunu.
Käveltiin Julian kanssa hetki samaa matkaa, ku ohitettiin yks koditon ihminen soittamassa kitaraa ja sen ympärillä oli n. 20:n pojan porukka ja ne laulo niin syvältä rinnuksista Oasiksen Wonderwallin, että se kaiku koko High Streetin pituudelta. Ruvettiin jammailemaan siinä samalla ku käveltiin ku ne huusi meidän perään että ”Girls! Come here!” Ei siinä ollu oikeen muuta vaihtoehtoa ku mennä mukaan. Tuli ihan huippu fiilis. Tää oli hyvä päätös illoille Cheltenhamissa.
Lauantai. Tai 27th of Apri. 27. huhtikuuta. Tai Day of tears niinku mä tykkään sitä päivää kutsua. Heräsin kaheksalta purkamaan, pakkaamaan, purkamaan ja vielä kerran pakkaamaan. Menin keittiöön viimeselle aamupalalle ja siellä ne oli kaikki odottamassa ja leikkimässä, niinku jokainen aamu. Yöllä ku tulin kotiin, jätin mun hyvästi-lahjat keittiönpöydälle jokaisen omalle paikalle. Hugo oli omansa kimpussa. Ostin sille uusimman kirjan yhestä sarjasta mitä me aina luettiin yhessä. Ja se oli vielä 20. kirja, nii se oli oikeen super siisti ja siinä oli kultaset kannet ja kaks eri tarinaa1! Se oli aivan super innoissaan tutkimassa sitä ja kattomassa niitä keräilykortteja ja selittämässä jo ketkä on pahiksia siinä kirjassa ja ketkä hyviksiä. Kauheen haikee fiilis siinä tuli että näin se menee. Sitte Kirstieki tuli ja halas ja sanoi, että se ei voi edelleenkään uskoa, että aika meni näin nopeesti.
Sitte ne anto mulle mun läksiäislahjan ja voi siinä vaiheessa mun tunteet heittäyty sitte superilosesta itkevään ja sitte taas nauroin koska se oli niin pöllön ihana ja sitte taas haikeeks koska se oli niin ihana. Sain uuen palan mun Pandora-koruun ja arvatkaa mikä se palanen oli. Se oli dinosaurus. Näin mä voin pitää mun ihan ikiomaa dinosaurusta mun mukana AINA! Hugo nimeski sen jo. Sen nimi on Sausage ja se on maailman sulosin Wannaosaurus, meidän mielikuvitusdinosaurus rotu.
Perhe lähti sitte Hugon uimakouluun yheksältä nii mä sain vielä kerran (tai kaheksantoista) purkaa ja pakata mun matkalaukun ja katoin vielä viimesen kerran kaikki huoneet mun ihanasta Englannin kodistani. Puoli yheltätoista lähettiin sitte kaikki kohti bussi-asemaa. Sinne se talo jäi, sinne jäi Kings road, sinne jäi ne tiet, joita mä kävelin päivittäin hyvällä säkällä yli neljä kertaa. Oli ihana että ne kaikki odotti mun kanssa siellä bussiasemalla niin kauan, että bussin renkaat lähti liikkeelle. Kyllä siinä halattiin ja itkettiin ja vilkutettiin. Hugoki sanoi ja varmisti monta kertaa että ”You are allowed to come back Nahid. You are.” tai ”When you come back, we...” tai ”When are you coming back”. Yritä siinä sitte pitää naama peruslukemilla. Monty antoi kans ihan hirveesti pusuja ja aina nauro yhen pusun jälkeen. Ja ku istuin jo bussissa, Mont alotti ekana vilkuttamaan. Tai ehkä se oli vaan onnellinen, että ”No VIHDOIN se lähti, kauan sitä saiki karkottaa!” Sitte vilkutettiin ja paljon, kunnes bussi vihdoin lähti.
Seuraava pysäkki oliki sitte Lontoo. Pistän siitä toisen tekstituotoksen. Ihan heti tällä kertaa, enkä vasta viikon päästä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti