perjantai 31. elokuuta 2012

Kamalan ihanat lapset

Syyskuun puolella ollaan pian, eli 24 päivää jäljellä lähtöön! 

Kahden viikon lastenhoitajan sijaisuus meni nopeesti ohi, mutta lupasivat sieltä jo ensviikolle lisää vuoroja, jos vain suostun ottamaa. Totta kai mä otan! Raha ja viisas ajankättö on aina tervetulleita. 

Aina on ihan yhtä surullista jättää pitkäaikanen sijaisuus, koska jotenki mä saan aina luotua niin kivan suhteen niihin lapsiin! Mulla ei itseasiassa taida olla yhtään sellasta kokemusta, että joku lapsi ei olis suostunu ottamaan mua vastaan uutena aikusena, jolla on samanlainen auktoriteetti ku tutuilla aikuisilla. Mutta en mä tietenkään ole välttyny niiltä tilanteilta, ku on pitäny laittaa lapsia jäähylle, erottaa riitoja tai lopettaa raivo-kohtauksia.

Kaikista paras tunne on kuitenkin se, ku jo ensimmäisinä päivinä lapset alkaa luottamaan suhun ja ongelmallisissa tilanteissa tulee sun luokse kysymään neuvoa tai hakemaan apua.

Kun lapsia tultiin iltapäivällä hakemaan, niin ohimennen huikkasin vaan, että me ei sitte enää maanantaina nähdäkkään. Kaikki juoksi nopeesti ja halas niin kovaa, että melkein tasapaino lähti jo horjumaan!

Ootan ihan innoissani sitä, ku mä saan tavata mun lapset englannissa ensimmäistä kertaa. Minkähänlainen suhde mulle tulee niiden kanssa. Molemmat on siis poikia, iältään 5v ja 14kk, jos en oo muistanu kertoa. Ilmeisesti tää vanhempi poika on aika lailla niinku 5 vuotiaat pojat yleensä. Eli energinen, tykkä tutkia ja tehdä, eikä kauheesti arastele. Ja taas 14kk on niinku tyypillinen vähän yli 1 vuotias, eli pientä arastelua uusia ihmisiä kohtaan, mutta alun jälkeen on sitten kuulemma valloittava! 

Eikä mua oikeestaan ees hermostuta yhtään se, minkälainen suhde meille tulee. Oon erittäin luottavaisin mielin :)

perjantai 24. elokuuta 2012

1 month to go ja askeleen lähempänä lähtöä

Nyt oon taas tehny jotain konkreettista tän mun lähdön eteen ja varasin lentoliput! Edellisen postauksen masentunut "onko tää nyt muka totta"- fiilis vaihtui "TÄÄ ON TOTTA"- fiilikseen! Mun oli tarkotus varata ne lentoliput vasta sitte, ku mun host perhe tulee takasin niiden matkalta, jotta saisin keskustella niiden kans hyvistä vaihtoehdoista. Alko kuitenki tulemaan vähä kiire, koska ainoaan mahdolliseen lentoon oli enää "vain muutamia paikkoja jäljellä". Voitte arvata, että tuli erittäin kova kiire juosta hakemaan pankkitunnukset. Taisin rikkoa 10m maailmanennätyksen siinä juoksussa.

Äitin kanssa sitte katottiin, että kaikki on kunnossa lentojen, vaihtojen ja aikataulujen kanssa. Siinä samalla ku klikkailin "hyväksy" ja "seuraava" nappeja, sydän pumppas ja kädet tärisi niin, että hyvä jos kirjotin edes oman nimeni oikein. Muistinkohan edes hengittää. Mun mielessä pyöri vaan se, että tää on nyt se hetki, joka oikeesti varmistaa mun seuraavan puolen vuoden tekemiset!

Nyt on kuitti varmistuksena ostosta sekä sähköpostissa että teipattuna mun huoneen oveen - että en vahingossakaan unohda minne oon menossa ja milloin. Ja jos mun vieressä ei lentokoneessa istu punapäätä englantilaista joka puhuis koko ajan, mulle tai itselleen, brittiaksentilla niin petyn kyllä kovaa!


Tasan kuukausi lähtöön! Tasan kuukauden päästä oon ollu jo 5 tuntia Englannissa. Tasan kuukauden päästä mä oon vihdoin tavannu mun host perheen! 

Mun tän hetkiset työkaverit on aivan ihanan kannustavia tän suhteen (en siis väitä etteikö muut olis)! Yks niistä oli ite au pairina amerikassa ja toisen tytär oli monta vuotta sitte au pairina englannissa ja molemmilta kuulin kaikkia hyviä tarinoita niiden reissuilta. Matkakuume senku kasvaa työpäivien lomassa, vaikka tarkotus oli hillitä.


tiistai 21. elokuuta 2012

Liikaa ihmeellistä ajateltavaa - tai vapaa-aikaa

Vaikka mä oon tässä nyt viimeset pari viikkoa hehkuttanu että lähden Englantiin ja kuinka mahtavaa se on, nii todellisuudessa, en mä oo edes ymmärtäny sitä vielä. Tuntuu jopa siltä, että ehkä tää on vaan osa mun mielen sisäistä suurta mielikuvitusmaailmaa, josta edes minä en ota selvää. Ikinä. Jotenki sitä vaan miettii koko ajan, että onko tässä nyt joku jekku takana. Että pian mulle ilmotetaan kaiken olleen vaan vitsiä, tai että mun perhe kiinnostui toisesta au pairista ja haluaa ottaa mielummin hänet. 

Tiedän, mä oon ihan liian paranoidinen nyt, mutta periaatteessahan mikään ei oo varmaa! En oo ostanu lentolippuja vielä, en oo ilmottanu Väestörekisteriin muutosta, en oo tehny mitään muuta, ku jutellu mun host perheen kanssa. (Enkä nyt voi tehdä sitäkään, koska ne kurjat otti ja lähti parin viikon lomalle!) Ehkä tää kaikki  kolahtaa  mun päähän vasta sitte, ku oon saanu kuitin mun lentolipuista. Tai viimestään sitte, ku astun mun uuden kodin ulko-ovesta sisään. Mä oon enemmän jälkimmäisen kannalla.

En oo koskaan aikasemmin tehny mitään näin isoa mun elämässä. En edes mitään melkeen yhtä isoa! En oo ikinä muuttanu (ellei kerrostalon rapusta toiseen siirtymistä lasketa. Matkaa n. 50 m edelliseen asuntoon), lukioon meneminenkään ei ollu mikään suuri shokki, koska tässä pikkusessa kaupungissa on tasan yks suomenkielinen lukio, johon kaikki kaveritki meni, enkä oo ikinä matkustanu viikonloppureissua pitemmälle yksin. Nyt sain yhtäkkiä päähän, että muutampa toiseen maahan täysin tuntemattoman perheen luo asumaan ja hoitamaan niiden lapsia. 

Jestas! 

sunnuntai 19. elokuuta 2012

WKND

Vähän hiljaiseloa nyt ollu viikonlopun ajan, sillä oon ollut kokemassa Weekend festareita! Sanotaanko näin, että kaikki mahdollinen mitä ootte lehdistä lukenu, on totta! Selvittiin kuitenki enemmän tai  vähemmän hyvin kaikesta! Ruuhkaan jumituttiin, niinku kaikki muutki, mutta muiden kertomista päätellen oltiin vaan kolme tuntia siellä (ja siinä ajassa liikuttiin 10km). Osa kertoi, että ne oli jumittanu jopa 5-9 tuntia. Jotta kaikki olis ollu vieläki täydellisempää, ei meillä tietenkään ollut sitten mitään syötävää, juotavaa (ainakaan mitään, mikä veis janon pois) eikä kenttää puhelimessa. Skrillex me menetettiin, David Guetta nähtiin, mutta jäätyneet ranskalaiset ja jäätyneet nugetit ei kauheesti houkutellu. Uskokaa tai älkää, niin me oltiin menossa nukkumaan jo 23.30. Leirintäalueen varaus etukäteen oli siis totta kai täysin uusi ja omituinen käsite meille, joten eihän telttapaikkoja enää ollu vapaana kun me tultiin. Kolmen kilsan päässä festarialuesta löydettiin sitten jonkinlainen lunnonsuojelualueen parkkipaikka, missä oli yli kymmenen muutaki autoa. Sisustettiin auto tyynyillä ja peitoilla ja ruvettiin nukkumaan!

Lauantai meniki sitte vähän positiivisemmissa merkeissä, eikä kukaan enää edes muistanu eilisiä kommelluksia! Me nimittäin huomattiin, että paremmassa paikassa me ei oltais voitu olla yötä! Siellä oli ihana metsä, jossa oli polkuja joka suuntaan ja ku mentiin pieni mäki alas, tultiin aivan uskomattoman ihanalle järvelle! Meillä ei ollu mikään kiire festarialueelle, vaan istuttiin järvellä kello 12-16.30 eli siinä hurahti se päivä ihan huomaamatta! Donkeyboy me mentiin kuitenki kattomaan ja se keikka oli ihan mahtava! En edes ollu koskaan kauheesti kuunnellu tätä bändiä, mutta kotiin päästyä spotify-soittolistat huutaa jo rauhottumaan, koska Donkeyboy pursuaa yli jokasesta.

Hurts oli toinen mitä odotettiin koko päivä ja se keikka ei ollu enää pelkkä keikka vaan se oli jo hieno show! Viulunsoittajat, uskomattomat tanssijat ja puvut päällä esiintyvät bändin jäsenet sai kyllä yleisön (tai sitten me oltiin vaan liian herkkiä) itkemään! Varsinki, kun ne käski jokaisen kaivamaan puhelimet esiin ja laittamaan taustavalot päälle. Sitä puhelimien valon määrää ja sitä taianomaisuuden tunnetta ei voi käsittää, jos ei ollu ite näkemässä sitä! Uskomattoman hienon näköstä.






Tää trippi oli kyllä ehdottomasti kokemisen arvonen, vaikka perjantaina meinattiinki kääntää auton nokka samantien kohti kotia. Vaikka lehdistö nyt tykkää mässäillä vaan ja ainoastaan sillä ruuhkalla ja parkkipaikkojen puuttumisella, niin tärkeintähän on se, että ite festarit on onnistuneet ja yleisä nauttii esityksistä! Ja uskallan kyllä sanoa, että kaikki nautti ihan täysillä. Tai sitte kaikki 25 000 ihmistä osaa valehdella todella hyvin, sillä sen hyvän fiiliksen tunsi kyllä ihan kuka vaan.

Days left- sovellus kertoo, että 36 päivää jäljellä! Juttelin myös pari päivää sitte mun host perheen nykyisen au pairin kanssa ja se oli tosi mahtavan olonen tyyppi! Se kerto mitä kaikkea se on siellä Cheltenhamissa tehny, minkälainen perhe oikeesti on (ei hätää, ihan mahtava perhe kuulemma, eikä parempaa vois saada!). Mua vähän huolestutti se, että mitä ihmettä siellä voi sitte harrastaa, koska viimesen viiden vuoden ajan mun kalenterin jokaisen pienenkin vapaa-ajan rippeen on täyttäny tanssi-harkat ja kyllä nyt tuntu erittäin omituiselta, ku ei enää saanutkaan ilmottautua tulevalle lukukaudelle! Tää nykyinen au pair kuitenki kerto että siellä on kuntosaleja ja on jopa tanssi studioitaki! Ei siis tarvi ainakaan pyöriä pullana kotiin!

torstai 16. elokuuta 2012

Topakka täti

Nyt ei oo mitään uusia ja erikosia au pair uutisia, mutta mun host-perhe vaan lähetti eilen viestiä, että he lähtee muutaman viikon lomalle, eli mä en saa panikoida jos ei kuulu vastausta viesteihin! Ai oonko mä muka joskus panikoinu? Enhän mä muuta ku muutamalla viestillä pommittanu niitä, jos ei oo kymmenen minuutin sisällä kuulunu vastausta mun viiden sivun romaaneihin. Melkein ainaki. No mutta lupasin, että yritän olla panikoimatta!

Äsken soitettiin töistäki, että nyt olis tiedossa kahdeks viikoks töitä samasta paikasta! Jes! Eli mähän teen lastenhoitaja/lastentarhanopettaja sijaisuuksia periaatteessa ympäri kaupunkia, mutta oon kuitenki keskittyny vaan muutamaan päiväkotiin. Nyt sit soitettiin kuitenki että "Kun sua on kehuttu niin topakaks ja reippaaks työntekijäks, niin ajateltiin, että tää ryhmä vois olla sulle hyvä!" Mahtavaa! :D Ehkä tää odottelu aikaki menee nopeempaa, ku saa muutamaks viikoks töitä putkeen. Joskus on niin kurjaa, ku on vaan muutaman päivän sijaisuuksia, niin ei ehdi kunnolla tutustua lapsiin, eikä ehdi suunnittelemaan mitään pitkäkestoisempia tekemisiä. Katotaan kuitenkin mitä nyt saadaan aikaseks!

Asensin puhelimeenki days left- sovelluksen... Alkaakohan tää innokkuus menemään jo yli? (39 päivää jäljellä)


tiistai 14. elokuuta 2012

Thank God for Google maps!


Musta tuntuu että osaan jo Cheltenhamin jokasen pikkusen kadunpätkänki ulkoa ja osaan jo kävellä mun host perheen talolta keskustaan. En oo tässä muutamaan päivään tehny mitään muuta, ku selaillu Cheltenhamista kuvia googlen, tumblrin, weheartitin ja muiden sivujen kautta. 

Google mapsia mä oon niin ylikäyttäny, että pian tulee näyttöön varmaan ilmoitus sen sivun ylikuormittumisesta ja totaalisesta kiellosta käyttää sitä.

Toki mä oon sitte selannu kaikenlaisia tapahtumia (Ed Sheeran soittaa Birminghamissa!!!) ja paikkoja mihin vois mennä kiertelemään lasten kanssa. Mun host äiti lupas myös kyllä kasata sellasen listan erilaisista playgroupeista, puistoista ja muista mahdollisista paikoista mihin voi mennä!

Jottei tää olis näin tekstipainotteista, nii mä vähä pistän netistä löydettyjä kuvia tänne mun ihanasta tulevasta kotikaupungista! Ja koska kaikki kysyy missä se Cheltenham on, niin wikipediasta löytynyt kartta auttaa meitä siinä!






maanantai 13. elokuuta 2012

42 päivää

Nyt olis päivät varmistunu ja näyttää siltä, että aika tasa 6 kuukautta tulee vietettyä Englannissa. Eli lähtöpäivä olis 24.9 (!!!) ja paluu sitte maaliskuun viimesien päivien aikaan. Mutta sitä ei mietitä nyt. Oon kattellu vähä lentoja eri kaupunkeihin ja päädyin nyt sitte siihen, host-perheen sekä serkku-tyttöni ehdotuksesta, että helpoin, nopein ja halvin reitti olis Vaasa-Birmingham. Hinnat ei kyllä päätä huimaa, sillä yhteen suuntaan tolla reitillä maksaa vaan vähä päälle 140 euroa! Mun host perhe tulis sitte hakemaan mut Birminghamin lentokentältä ja veis Cheltenhamiin. Mun tulevaan kotikaupunkiin. 

Mun olis tarkotus ajaa autolla siellä Englannissa, koska poikien päiväkoti sijaitsee n. puolen tunnin kävelymatkan päässä. Siellähän tosiaan siis ajetaan vasemmalla puolella, mutta sain tässä myös tietää (ehkä olin kaukaisella tasolla ajatellu, mutta en ihan sisäistäny) että siellähän on sitte vaihdekepin lisäksi myös kytkin ja kaasu eripäin mitä täällä! Ihan ku ei normaalissaki autossa olis tarpeeks huolehtimista, niin nyt sitte istutetaan autoon, mikä on sistustettu ihan väärinpäin.

Mä en millään jaksais odottaa syyskuun loppuun asti! Minkä takia ajan pitää mennä aina niin kamalan hitaasti, ku odottaa jotain tapahtuvan?

Ai Englantiin?

Ehkä mä nyt uskaltaisin alkaa kirjottamaan blogia, ku nyt on vihdoin ja viimein, oikeasti ja virallisesti varmistunut se, että mä lähden englantiin au pairiksi!! Eli mun host äiti (host äiti... voi apua!!) laittoi viestin muutama tunti sitte, että ne olis erittäin mielellään ottamassa mua niille. Yritäppä nyt tässä sitte pysyä paikoillas viis sekuntia kauemmin ku täriset jännityksestä ja innostuksesta niin paljon!
 
Hain perheen siis ihan ite, ilman mitään järjestöjä, koska ei se se järjestön kautta hakeminen mun mielestä mitään turvallisuutta tai luotettavuutta takaa. Näin mä sain ite hakea ja ettiä niin monta eri perhettä ku halusin ja sain puhua niin monen kanssa ku halusin. Plus sain ite valita maan ja kaupungin. Järjestön kautta hakemisessa on jo liian monta muistettavaa asiaa ja liian monia välikäsiä mukana että en hetkenpäästä enää muistais että mikä se perhe on kenen luo menisin ja kuka on se järjestön johtaja ja kuka on ties mikä seutukoordinaattori.

Perheen etsimisen alotin itseasiassa TASAN kuukausi sitte! Tarkistin nimittäin äsken, että rekisteröidyin aupair worldin sivuille 13.7. Siitä lähtien oon melkeen päivittäin lähetelly viestejä perheille, vastaanottanu viestejä ja vastannu perheille, jotka on lähettäny mulle viestiä. Sekä miettiny sopivia maa-vaihtoehtoja. 

Yhden Irlantilaisen perheen kanssa juttelin jonki aikaa, mutta jostain syystä he sitten kertoivat, että etsivät mielummin toisen au pairin. No totta kai se silloin harmitti, koska mä aloin tosissani miettiä, että se perhe vois sopiakki mulle ihan mainiosti. Mutta nyt taas ku ajattelee, niin kyllä tää mun tuleva perhe on sata kertaa mahtavampi ja oikeestaan enemmän mun luonteelle sopivampia ku ne toiset. 

Olin joskus pari viikkoa sitte laittanu tälle mun tulevalle perheelle viestiä, että olisin kiinnostunut kuulemaan heistä enemmän. He sitten vastasivat muutama päivää myöhemmin piiitkällä vastauksella, ja oikeestaan siitä lähtien ollaan tän äidin kanssa viestitelty melkein päivittäin tosi pitkiä viestejä. Soitettiin me jopa yks Skype puheluki, kestoltaan 43 minuuttia ja 11 sekuntia! 

Mutta voi apua ku mua jännitti ennen sitä puhelua... Olin koko päivän ollu töissä, enkä siis ollu päivän aikana ehtiny miettimään mitään puhelua, mutta sitte ku kotona mussutin mäkkärin cesar-salaattia 5 minuuttia ennen sovittua aikaa, jännitin ihan älyttömän paljon! Mitä jos en ymmärtäis mitä se sanoo, mitä jos en ite osais puhua, mitä jos me ei keksitä puhuttavaa tai mitä jos se yksinkertasesti ei vaan tykkäis musta yhtään!

Ihan turhaa mä jännitin, koska tää äiti puhui kyllä mahdottoman paljon ja vastaili ja kyseli nii paljon, että hyvä jos itekkään ehdin siihen väliin jotain sanoa! Se oli kyllä nii energinen, että jossain vaiheessa se jopa teki mulle kierroksen niiden talossa ja esitteli jo ”mun huoneen”, niinkuin hän itse asian ilmaisi. Puhelun lopuks tää äiti sitte kertoi, että antaisi mulle aikaa miettiä, että sovinko mä niiden perheeseen, mutta ite se vois mielellään ottaa mut. Kerroin sitte samana iltana (yönä) sähköpostin kautta, että eipä mun tarvi kauheesti miettiä, vaan kyllä mä heidän luokseen lähtisin mielelläni. Tänään sitten varmistui vielä niiden puolelta, että ovat erittäin mielellää ottamassa mua niille ihan aikuisten oikeasti asumaan!!

APUA!!!! Mitä mun pitää tehdä ennen lähtöä?????