Syyskuun puolella ollaan pian, eli 24 päivää jäljellä lähtöön!
Kahden viikon lastenhoitajan sijaisuus meni nopeesti ohi, mutta lupasivat sieltä jo ensviikolle lisää vuoroja, jos vain suostun ottamaa. Totta kai mä otan! Raha ja viisas ajankättö on aina tervetulleita.
Aina on ihan yhtä surullista jättää pitkäaikanen sijaisuus, koska jotenki mä saan aina luotua niin kivan suhteen niihin lapsiin! Mulla ei itseasiassa taida olla yhtään sellasta kokemusta, että joku lapsi ei olis suostunu ottamaan mua vastaan uutena aikusena, jolla on samanlainen auktoriteetti ku tutuilla aikuisilla. Mutta en mä tietenkään ole välttyny niiltä tilanteilta, ku on pitäny laittaa lapsia jäähylle, erottaa riitoja tai lopettaa raivo-kohtauksia.
Kaikista paras tunne on kuitenkin se, ku jo ensimmäisinä päivinä lapset alkaa luottamaan suhun ja ongelmallisissa tilanteissa tulee sun luokse kysymään neuvoa tai hakemaan apua.
Kun lapsia tultiin iltapäivällä hakemaan, niin ohimennen huikkasin vaan, että me ei sitte enää maanantaina nähdäkkään. Kaikki juoksi nopeesti ja halas niin kovaa, että melkein tasapaino lähti jo horjumaan!
Ootan ihan innoissani sitä, ku mä saan tavata mun lapset englannissa ensimmäistä kertaa. Minkähänlainen suhde mulle tulee niiden kanssa. Molemmat on siis poikia, iältään 5v ja 14kk, jos en oo muistanu kertoa. Ilmeisesti tää vanhempi poika on aika lailla niinku 5 vuotiaat pojat yleensä. Eli energinen, tykkä tutkia ja tehdä, eikä kauheesti arastele. Ja taas 14kk on niinku tyypillinen vähän yli 1 vuotias, eli pientä arastelua uusia ihmisiä kohtaan, mutta alun jälkeen on sitten kuulemma valloittava!
Eikä mua oikeestaan ees hermostuta yhtään se, minkälainen suhde meille tulee. Oon erittäin luottavaisin mielin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti