Nyt oon taas tehny jotain konkreettista tän mun lähdön eteen ja varasin lentoliput! Edellisen postauksen masentunut "onko tää nyt muka totta"- fiilis vaihtui "TÄÄ ON TOTTA"- fiilikseen! Mun oli tarkotus varata ne lentoliput vasta sitte, ku mun host perhe tulee takasin niiden matkalta, jotta saisin keskustella niiden kans hyvistä vaihtoehdoista. Alko kuitenki tulemaan vähä kiire, koska ainoaan mahdolliseen lentoon oli enää "vain muutamia paikkoja jäljellä". Voitte arvata, että tuli erittäin kova kiire juosta hakemaan pankkitunnukset. Taisin rikkoa 10m maailmanennätyksen siinä juoksussa.
Äitin kanssa sitte katottiin, että kaikki on kunnossa lentojen, vaihtojen ja aikataulujen kanssa. Siinä samalla ku klikkailin "hyväksy" ja "seuraava" nappeja, sydän pumppas ja kädet tärisi niin, että hyvä jos kirjotin edes oman nimeni oikein. Muistinkohan edes hengittää. Mun mielessä pyöri vaan se, että tää on nyt se hetki, joka oikeesti varmistaa mun seuraavan puolen vuoden tekemiset!
Nyt on kuitti varmistuksena ostosta sekä sähköpostissa että teipattuna mun huoneen oveen - että en vahingossakaan unohda minne oon menossa ja milloin. Ja jos mun vieressä ei lentokoneessa istu punapäätä englantilaista joka puhuis koko ajan, mulle tai itselleen, brittiaksentilla niin petyn kyllä kovaa!
Tasan kuukausi lähtöön! Tasan kuukauden päästä oon ollu jo 5 tuntia Englannissa. Tasan kuukauden päästä mä oon vihdoin tavannu mun host perheen!
Mun tän hetkiset työkaverit on aivan ihanan kannustavia tän suhteen (en siis väitä etteikö muut olis)! Yks niistä oli ite au pairina amerikassa ja toisen tytär oli monta vuotta sitte au pairina englannissa ja molemmilta kuulin kaikkia hyviä tarinoita niiden reissuilta. Matkakuume senku kasvaa työpäivien lomassa, vaikka tarkotus oli hillitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti