Ai Englantiin?

Ehkä mä nyt uskaltaisin alkaa kirjottamaan blogia, ku nyt on vihdoin ja viimein, oikeasti ja virallisesti varmistunut se, että mä lähden englantiin au pairiksi!! Eli mun host äiti (host äiti... voi apua!!) laittoi viestin muutama tunti sitte, että ne olis erittäin mielellään ottamassa mua niille. Yritäppä nyt tässä sitte pysyä paikoillas viis sekuntia kauemmin ku täriset jännityksestä ja innostuksesta niin paljon!

 

Hain perheen siis ihan ite, ilman mitään järjestöjä, koska ei se se järjestön kautta hakeminen mun mielestä mitään turvallisuutta tai luotettavuutta takaa. Näin mä sain ite hakea ja ettiä niin monta eri perhettä ku halusin ja sain puhua niin monen kanssa ku halusin. Plus sain ite valita maan ja kaupungin. Järjestön kautta hakemisessa on jo liian monta muistettavaa asiaa ja liian monia välikäsiä mukana että en hetkenpäästä enää muistais että mikä se perhe on kenen luo menisin ja kuka on se järjestön johtaja ja kuka on ties mikä seutukoordinaattori.

Perheen etsimisen alotin itseasiassa TASAN kuukausi sitte! Tarkistin nimittäin äsken, että rekisteröidyin aupair worldin sivuille 13.7. Siitä lähtien oon melkeen päivittäin lähetelly viestejä perheille, vastaanottanu viestejä ja vastannu perheille, jotka on lähettäny mulle viestiä. Sekä miettiny sopivia maa-vaihtoehtoja. 

Yhden Irlantilaisen perheen kanssa juttelin jonki aikaa, mutta jostain syystä he sitten kertoivat, että etsivät mielummin toisen au pairin. No totta kai se silloin harmitti, koska mä aloin tosissani miettiä, että se perhe vois sopiakki mulle ihan mainiosti. Mutta nyt taas ku ajattelee, niin kyllä tää mun tuleva perhe on sata kertaa mahtavampi ja oikeestaan enemmän mun luonteelle sopivampia ku ne toiset. 

Olin joskus pari viikkoa sitte laittanu tälle mun tulevalle perheelle viestiä, että olisin kiinnostunut kuulemaan heistä enemmän. He sitten vastasivat muutama päivää myöhemmin piiitkällä vastauksella, ja oikeestaan siitä lähtien ollaan tän äidin kanssa viestitelty melkein päivittäin tosi pitkiä viestejä. Soitettiin me jopa yks Skype puheluki, kestoltaan 43 minuuttia ja 11 sekuntia! 

Mutta voi apua ku mua jännitti ennen sitä puhelua... Olin koko päivän ollu töissä, enkä siis ollu päivän aikana ehtiny miettimään mitään puhelua, mutta sitte ku kotona mussutin mäkkärin cesar-salaattia 5 minuuttia ennen sovittua aikaa, jännitin ihan älyttömän paljon! Mitä jos en ymmärtäis mitä se sanoo, mitä jos en ite osais puhua, mitä jos me ei keksitä puhuttavaa tai mitä jos se yksinkertasesti ei vaan tykkäis musta yhtään!

Ihan turhaa mä jännitin, koska tää äiti puhui kyllä mahdottoman paljon ja vastaili ja kyseli nii paljon, että hyvä jos itekkään ehdin siihen väliin jotain sanoa! Se oli kyllä nii energinen, että jossain vaiheessa se jopa teki mulle kierroksen niiden talossa ja esitteli jo ”mun huoneen”, niinkuin hän itse asian ilmaisi. Puhelun lopuks tää äiti sitte kertoi, että antaisi mulle aikaa miettiä, että sovinko mä niiden perheeseen, mutta ite se vois mielellään ottaa mut. Kerroin sitte samana iltana (yönä) sähköpostin kautta, että eipä mun tarvi kauheesti miettiä, vaan kyllä mä heidän luokseen lähtisin mielelläni. Tänään sitten varmistui vielä niiden puolelta, että ovat erittäin mielellää ottamassa mua niille ihan aikuisten oikeasti asumaan!!

APUA!!!! Mitä mun pitää tehdä ennen lähtöä?????