Ei hyvää ilman huonoa ja toisinpäin

Yks viikko taas edessä ja yks päivä on taas takana! En päässy aamulla lähtemään ajoissa playgroupiin, koska piti odottaa rakennusmiehiä. No aina niin ihanat ja yhtä luotettavat rakennusmiehet päätti etteivät tuu tekemään työtä, ku sataa... Niille ei makseta tästä työstä, koska niiden pitää korjata virheitä mitä ne aiheuttanu, nii ne sopii aina vähä ite ittensä kanssa mihin aikaan ne suostuu tulemaan. No onneks ei oo niin nuukaa playgroupin kannalta, että koska siellä on, vähän turhauttavaa mulle vaan istua siellä kotona odottamassa tyhjää. Ku eivät viitsi edes Andrewlle tai Kirstielle ilmottaa että eivät tuu vaan niiden pitää soittaa niitten perään.

Oi mutta vähän aikasemmasta aamusta! Tänään ei itketty ollenkaan eikä sekuntiakaan ku vnhemmat lähti töihin!!! Ja puhun nyt siis Montysta. Koska jokainen aamu on vanhempien lähdön jälkeen menny siihen, että rauhotan huutava Montya. Tänään se vaan anto onnellisena pusut ja vilkutti ja jäi mun kans syömään jogurttia! Oi ihana tunne! Oli meillä kyl yks mustasukkasuus tilanne playgroupissa, koska muutama pikkupoika tuli esittelemään mulle niiden pikkuautoja ja Montyltä tuli pitkä tuijotus, jonka jälkeen se juoksi, kaatu tahalleen mun syliin ja jäi siihen. 

Monty ja naapurinpoika Kieran

Päivä vierähtiki sitte siinä vaippaa vaihtaessa ja leikkiessä ties millä palikalla ja legolla ja sitte kello alkoki olemaan jo lähemmäs neljää, eli Hugo saapui kotiin. Kaikki meni hyvin! Ei tarvinu ku kerran ehdottaa vaatteiden vaihoehtoa koulupuvusta kotiasuun (koulupuvut oikeesti! Aina katon kateellisena siellä koulussa että kuinka ne tytöt saa pitää nii kivoja pukuja ja mä en saanu...) ja se meni heti ylös vaihtamaan! Lopputulos tosin oli se, että päällä oli susi t-paita, uimashortsit ja ihmeelliset ja yli paksut villsukkatossut, mutta mikäs minä olen siitä sanomaan ku se heti sen jälkeen juoksi alakertaan ja mennessään huusi että "I'm going to do my homework now!!!" OH YES PLEASE! 

Mutta ei makeeta mahantäydeltä ja tässä tapauksessa se koskee myös tätä ihanan avuliasta alkua. Nimittäin heti ku otettiin päivällinen esille nii siitä se lähti. Huutoa ja "itkemistä" ja ties mitä I'm not gonna play with you anymore ever!- lauseita. (we are never ever ever getting back together.... väistämättäki alko soimaan päässä!) Kyllähän se ite ehdotti, että jellyä se vois syödä, samoin keksejä tai spaghetti hoopseja mutta mä oon valitettavasti se tyhmempi ja ilkeempi au pair, joka haluaa pitää lapset nälässä ja sanoin, että se on joko kana tai ei mitään. Sain sitte myöhemmin illalla kiitosta tästä linjasta. 

Loppu hyvin kaikki hyvin. Kaiken ton huutamisen jälkeen menin sohvalle ja sanoin, että odotan sitä siinä ja jutellaan sitte, ku se pystyy juttelemaan nätisti ilman huutoa. Hetihän se tuli sieltä majasta (mikä oltiin taas rakennettu... tää majojen rakentaminen ja purkaminen ja tavaroiden vieminen ylimpään kerrokseen alkaa käymään jo ihan urheilusuorituksesta) syliin ja pyysi anteeks.

Ihanan rauhallinen loppuilta ja lasten nukkumaanmenon jälkeen katottiin samalla Teen awardsia ja ihan ku briteillä ei olis mitään muita teini bändejä ku One Direction. Koska ne ihan valehtelematta soitti 20 minuutin aikana kolme biisiä, eikä edes niin että ne olis soittanu peräkkäin, vaan siinä tui ne-yota ja Tylor Swiftiä (...) välissä ja sitte one direction nousi taas lavalle. Meillä oli siinä kyllä kauheen kriittinen ilme kyllä kaikkea mahdollist kohtaan siinä ohjelmassa ja sitte nousi sellaset nätit pojat lavalle ja laulo taas niin kokeneina rakkauslauluja ja sydänsurulauluja että yleisössä tytöt itki... Andrewn ilme oli kyllä näkemisen arvonen, ku Kirstie ihan onnellisena puhui one directionista
 - Yeah Zayn's my favourite, he's got a tattoo and everything!

- That's why it takes you so long to get home from work... you're listening to one direction and thinking of Zayn...

This den is as big as the world and as deep as the ocean

Näihin helppoihin päiviinhän vois jo tottua! Tänään olin aamunki ihan yksin, koska vanhemmat lähti jo vähän seittemän jälkeen töihin. Siinä oli sitte aamiaisen jälkeen yli tunti aikaa keksiä jotain puuhaa ja mikäs sen parempaa, ku majan rakennus. Kasattiin ainaki kymmenen erilaista vilttiä ja tyynyjä ja ties mitä. Eikä siihen menny ku viitisen minuuttia nii meillä oli hieno maja valmiina pupuille ja pojille! Hugoa tultiin hakemaan kouluun siinä ennen puolta yhdeksää ja me jäätiin sitte Montyn kanssa kotiin odottamaan playgroupin alkua.

Siivoilin ja järjestelin keittiötä ja olkkaria ja sit kello alkoki olemaan jo sen verran että lähtö kävi! Tää oli eri ryhmä mikä eilen ja tää oli vaan parin minuutin kävelymatkan päässä. Luojan kiitos oltiin käyty Kirstien kanssa siellä viimeviikolla, niin tiesin täysin mihin pitää mennä!

Cuteness overload......

Lempilelu on ehdottomasti miniliukumäki ja siinä kasvoki sitte haba ku piti aina nostaa sinne ku vhä on huteraa vielä toi kiipeäminen. Kävelemään ollaan siis opittu 3 viikkoa sitte ^^ Jokanen raaja heiluu sataan eri suuntaan ja pientä horjumista aina. Onneks ei olla Suomessa, missä raukat yks vuotiaat joutuu tukahtumaan sksyhaalareissa ja kuravaatteissa... eihän siinä pääse mihinkään suuntaan kävelemään, ku ne seisoo tönkkönä kädet sojottaen suoraan sivuille ja jalat liimautuneena maahan.

Monty nukahtiki sitte taas heti ku pääsi rattaisiin istumaan, mikä kävi mulle. Saimpahan syödä sen briocheen puolikkaan minkä säästin sille kotimatkalle. Kaks tuntia vapaata!! Not... Pyykit, lounaan laitto, poikien päivällisen valmistaminen, perunoiden, porkkanoiden ja sipulien silpominen "aikusten päivälliseen". Onneks sitä ei tarvinnu tehdä loppuun asti, riitti ku pilkoin vaan noi valmiiks nii Kirstie teki sitte myöhemmin illalla loppuun sen. Mutta pojille pistin päivälliseks uuniperunoita ja suoraa suomennettuna paistettuja papuja (baked beans) jotka oli sellasessa kastikkeessa. Kaikki meni taas kerran ja voi sitä ilon päivää! Kuitenkaan ei vältytty parilta yhteydenotolta, ku ensin Hugo ei meinannu syödä ollenkaan mitään muuta ku jotain hyvää ja ties mikä oli vinossa, mutta jopa ihan parissa minuutissa sain sen syömään ja siinä samalla ku syötin Montyä nii Hugon lautanen oli tyhjä. Melkeen hypin ilmaan ku olin nii ilonen että taas vältyttiin isoilta yhteydenotoilta! 

Koko loppu ilta meni myös tosi hyvin ja rauhallisesti! Leikittiin majassa suurimman osan ajasta ja aina vähä korjailtiin jotain kulmaa, ku sieltä pilkisti valoa sisään. Kirstie tuliki sitte kotiin puoli kuuden maissa ja soitin sitte synttäriskype-puhelun kotisuomeen äitille ja siellä oliki sitte koko suku paikalla! 

Huomenna bussilla... Saa nähdä miten menee ja ehditäänkö ajoissa. Jännittää jo etukäteen!