Ei hyvää ilman huonoa ja toisinpäin

Yks viikko taas edessä ja yks päivä on taas takana! En päässy aamulla lähtemään ajoissa playgroupiin, koska piti odottaa rakennusmiehiä. No aina niin ihanat ja yhtä luotettavat rakennusmiehet päätti etteivät tuu tekemään työtä, ku sataa... Niille ei makseta tästä työstä, koska niiden pitää korjata virheitä mitä ne aiheuttanu, nii ne sopii aina vähä ite ittensä kanssa mihin aikaan ne suostuu tulemaan. No onneks ei oo niin nuukaa playgroupin kannalta, että koska siellä on, vähän turhauttavaa mulle vaan istua siellä kotona odottamassa tyhjää. Ku eivät viitsi edes Andrewlle tai Kirstielle ilmottaa että eivät tuu vaan niiden pitää soittaa niitten perään.

Oi mutta vähän aikasemmasta aamusta! Tänään ei itketty ollenkaan eikä sekuntiakaan ku vnhemmat lähti töihin!!! Ja puhun nyt siis Montysta. Koska jokainen aamu on vanhempien lähdön jälkeen menny siihen, että rauhotan huutava Montya. Tänään se vaan anto onnellisena pusut ja vilkutti ja jäi mun kans syömään jogurttia! Oi ihana tunne! Oli meillä kyl yks mustasukkasuus tilanne playgroupissa, koska muutama pikkupoika tuli esittelemään mulle niiden pikkuautoja ja Montyltä tuli pitkä tuijotus, jonka jälkeen se juoksi, kaatu tahalleen mun syliin ja jäi siihen. 

Monty ja naapurinpoika Kieran

Päivä vierähtiki sitte siinä vaippaa vaihtaessa ja leikkiessä ties millä palikalla ja legolla ja sitte kello alkoki olemaan jo lähemmäs neljää, eli Hugo saapui kotiin. Kaikki meni hyvin! Ei tarvinu ku kerran ehdottaa vaatteiden vaihoehtoa koulupuvusta kotiasuun (koulupuvut oikeesti! Aina katon kateellisena siellä koulussa että kuinka ne tytöt saa pitää nii kivoja pukuja ja mä en saanu...) ja se meni heti ylös vaihtamaan! Lopputulos tosin oli se, että päällä oli susi t-paita, uimashortsit ja ihmeelliset ja yli paksut villsukkatossut, mutta mikäs minä olen siitä sanomaan ku se heti sen jälkeen juoksi alakertaan ja mennessään huusi että "I'm going to do my homework now!!!" OH YES PLEASE! 

Mutta ei makeeta mahantäydeltä ja tässä tapauksessa se koskee myös tätä ihanan avuliasta alkua. Nimittäin heti ku otettiin päivällinen esille nii siitä se lähti. Huutoa ja "itkemistä" ja ties mitä I'm not gonna play with you anymore ever!- lauseita. (we are never ever ever getting back together.... väistämättäki alko soimaan päässä!) Kyllähän se ite ehdotti, että jellyä se vois syödä, samoin keksejä tai spaghetti hoopseja mutta mä oon valitettavasti se tyhmempi ja ilkeempi au pair, joka haluaa pitää lapset nälässä ja sanoin, että se on joko kana tai ei mitään. Sain sitte myöhemmin illalla kiitosta tästä linjasta. 

Loppu hyvin kaikki hyvin. Kaiken ton huutamisen jälkeen menin sohvalle ja sanoin, että odotan sitä siinä ja jutellaan sitte, ku se pystyy juttelemaan nätisti ilman huutoa. Hetihän se tuli sieltä majasta (mikä oltiin taas rakennettu... tää majojen rakentaminen ja purkaminen ja tavaroiden vieminen ylimpään kerrokseen alkaa käymään jo ihan urheilusuorituksesta) syliin ja pyysi anteeks.

Ihanan rauhallinen loppuilta ja lasten nukkumaanmenon jälkeen katottiin samalla Teen awardsia ja ihan ku briteillä ei olis mitään muita teini bändejä ku One Direction. Koska ne ihan valehtelematta soitti 20 minuutin aikana kolme biisiä, eikä edes niin että ne olis soittanu peräkkäin, vaan siinä tui ne-yota ja Tylor Swiftiä (...) välissä ja sitte one direction nousi taas lavalle. Meillä oli siinä kyllä kauheen kriittinen ilme kyllä kaikkea mahdollist kohtaan siinä ohjelmassa ja sitte nousi sellaset nätit pojat lavalle ja laulo taas niin kokeneina rakkauslauluja ja sydänsurulauluja että yleisössä tytöt itki... Andrewn ilme oli kyllä näkemisen arvonen, ku Kirstie ihan onnellisena puhui one directionista
 - Yeah Zayn's my favourite, he's got a tattoo and everything!

- That's why it takes you so long to get home from work... you're listening to one direction and thinking of Zayn...