100

Tää on mun sadas teksti!! Jee!

Kelasin tässä yks ilta noita ensimmäisiä postauksia ja niin outoa lukea siitä lähtöpaniikista, vaikka kovasti yritin vakuutella että ei mulla mitään paniikkia ole. Näin se aika hei vaan vierähtää, tänään tulee myös nimittäin tasan 4 kuukautta siitä, kun ensimmäisen kerran astuin jalallani Englantiin! Paniikissa lensin yksin lentokoneella, tosin ei se oikeesti ollu niin vaikeeta, ku mitä olis kuvitellu. Junalla meneminen oli ehdottomasti paljon hirveempää. Ensin en tajunnu sitä juna-lippua, koska ei siinä lukenu kellonaikaa eikä mitään. Kesti hetken ymmärtää, että sehän on tietysti koko päivän voimassa. Oi niitä aikoja. Tuntuu niinku siitä olis ikuisuus ku ihan raukkana lensin suureen Englannin maahan ja nyt kävelen täällä silleen jou waddap. Tai oikeestaan Helloalrightpleaseexcusemepardon. 

Viimeviikolla ku olin nauttimassa mun vapaasta torstai-päivästä ja olin Costassa lukemassa sitä Rowlingin uutta kirjaa, mun viereen tuli yks ihana mummeli istumaan. Aluks en ihan ymmärtäny mitä se yritti sanoa, koska sillä oli vähän erikoinen aksentti, ties mistä päin englantia alunperin, mutta siinä me silti istuttiin ja juteltiin ainaki puoli tuntia! Tai se juttu lähti ku se kysyi mitä mä pidän siitä kirjasta ja selitin sitte ummet ja lammet sille mitä varten mä oo täällä ja mitä oon tykänny ja mitä eroa suomella ja Enlantilaisilla on. Se oli kyllä kauheen kiinnostunu just varsinki siitä, kuinka meillä ei oo kauheesti näitä kohteliaisuus-sanoja ja kuinka ihmisiin viitataan yleensä sanalla "se". Niinku johonki esineeseen. Ihanat Molly Weasleyt piristää mun päiviä. (Ihan niinku ekana päivänä kun se muori auttoi mut oikeeseen junaan ku ihan uunona melkeen itkin että nyt mä päädyn johonki Skotlannin kauimmaiseen päähän ilman ihmiskontakteja, ku en lödä oikeeta raidetta.)

Asiaan kuuluva kuva, pelattiin vähä Angry Birdsiä aamupalalla

Uujea, kattokaa mitä rakensin!

No mutta mitäs tällä viikolla nyt on tapahtunu. Ollaan leikitty, leikitty ja leikitty. Luntahan täällä on edelleen ja koko eilisen päivän satoi sellasta lumiukonteko-lunta! Oli aika hyvä treeni ja vastus ku piti työnnellä niitä vaunuja puistoon ja takasin. 

Monty ei onneks oo ollu sellanen Zombie-vauva (Kirstien hienosti keksimä ilmaisu tälle kaikkea haluavalle lapselle, joka ei kuitenkaan halua mitään)  koko viikkona, vaan on jopa ollu ihan iloinen!

Nyt meen ostamaan talvikengät! Jouduin laittamaan surullisen viestin eilen äitille, että nyt olis varpaat jäässä lapsellasi mutta rahaa ei ole tarpeeksi kenkiin. Yhyy. Niijoo ja Lontoon reissu ei nyt tapahdukkaan ens viikonloppuna, Annan piti sittekki työskennellä koko lauantai päivä. No mutta onhan tässä aikaa vielä!