Hei mä olen täällä!

Eli joulut ja uudetvuodet vietetty ja Englannissa taas. Matkat meni hyvin! Ihan ku en olis koskaan lähtenykkään. Tosin samaa taisin sanoa silloin ku menin takasin Suomeenki. Oonko mä nyt oikesti muka ollu sitte edes missään Suomessa tai Englannissa? 

Kerron nyt tälleen pikasesti tästä päivästä. Eli Hugo nautti  vielä joululomasta, joten riehuttii sen kanssa koko päivä! Aamulla ku menin keittiöön, Monty oli syömässä aamupalaa Andrewn kanssa ja sillä sekunnilla ku se näki mut, se muuttu ihan patsaaks. Se oli just syömässä ja lusikkaki vaan jämähti suuhun. Se ei kattonu muhun, eikä reagoinu millään tavalla, vaikka menin lähelle ja silitin. Sitte ku lähin kävelemään pois, se sivusilmällä vilkas Andrewta. Se tais raukka joutua ihan shokkiin ku se luuli, että mä oon jo lopullisesti poissa ja taas mä tulin. Eihän siinä sitte tietenkään enää sen alkushokin jälkeen ollu mitään vierastamista ja ihan onnellisena se esitteli mulle lelujaan ja nauro ja leikki. Hugo myös saapui alakertaan kaikkine dinoineen ja alko puhumaan ku papupata.. Ihan ku en olis edes ollu poissa. 

Meidän uus gang. Vasemmalta oikeelle en muista, en muista, en muista, en muista....

Nii mitäs me sitte tehdään päivisin... ja vaatteet on erit tässä ku kuvassa, koska käytiin vähä syömässä välillä ja vedet kaatu päälle:( Äänitehosteet on välttämättömät ja ihana Hugohan tokaisee lopussa "And then they smack the head!"

Kattokaa mitkä maat on meidän futispelissä rakastavaisesti vierekkäin!!

Käytiin sitte ulkona puistossa lomalaisen kanssa, leikittiin kaaaaiken maailman uusilla leluilla ja väritettiin kirjoja. Oli aivan ihana päivä ilman mitään ongelmia ja ku käveltiin takasin puistosta Hugo sai jonku ihan ihmeellisen halikohtauksen ja vaan halas. Sitte se sanoi että "We could walk like this to home! Hugging!" Osaa se olla kyllä aika raukkeli väsynyt ihanuus...

__
Ja sitte matkasta Vsa-köpis-Bham-Cham

Vähä vielä antibioottitokkurassa sitte lähdettiin äitin ja Keitsun (aka pikkuvelisein) kanssa junalla Helsinkiin odottamaan mun lentoa. No nyt varmaan pitäis sitte tulla himo vuodatukset, että voi koti ihana rakas en halua enää ikinä lähteä TAI Englanti ihana en halua ikinä enää kotiin. Mutta sanotaanko, että aika oli tyhjät fiilikset enkä mä vielä lentokoneessakaan tajunnu, että nytkö sitte taas lennetään. Ehkä johtui osittain väsymyksestä ja lääkesekasuudesta, mutta koko kaks viikkoa kävi niin nopeesti että melkeen Skotlanninki matka tuntu pidemmältä!

Ostin Jenkkipurkkaa Englantiin!

Matka meni yllättävä hyvin ilman minkäänlaisia ongelmia, uskokaa tai älkää! Tai okei, oikeesti en muista yhtään mitään siirtymisestä paikasta A paikkaa B, koska oon vaan vähän konemaisesti vaan liikuttanu jäseniä sen kummempia ihmettelemättä. 

Paitsi että mun matkaani piristi ihana mies Starbucksin tiskin takana! Menin ja ostin voileivän ja uuden vuoden lupaukselleni uskollisena en tilannut kahvia. Älkääkä hätääntykö, en oo pistämässä starbucksia boikottiin, lupasin vaan että vain yksi (1) erikoiskahvi / viikko. No tämä mies sitten yhtäkkiä vaan huokas "You are coming to Starbucks coffee and you DON'T have a coffee?" Selitin sille sitte, että sorge, lupasin ja aattelin jopa pitää lupaukseni kauemmin ku päivän! Siinä ne sitte taivasteli sen toisen tarjoilijapojan kanssa siinä että voi mitä hulluja ihmisiä tähän maahan mahtuu ja minä siinä sitte olin että sanokaapa muuta! No sitte olin maksamassa kortilla ja valitsin valuutaksi euron. "You know you should really choose the danish currency. It's much cheaper." Yllätyin ja tiedustelin sitte tätä yhtäkkistä auttavaisuuden halua, ku en kerran kahviakaan ostanu. "Well, becoming rich because of me should be your new new year's resolution!" ihahehaheheaheahi. Melkeen sorruin ja ostin sen kahvin että olisin voinu vielä jäädä juttelemaan ja katsomaan sen ihania ruskeita silmiä ja kuuntelemaan sen naurua. "Mennäänkö naimisiin?" Kysyin, ja vastausta odottamatta kidnappasin hänet. 

Eipä siitä kyllä mihinkään pääse, että lentoja mä rakastan yli kaiken! Tai ehkä eniten sitä kohtaa, ku se kone lähtee just ennen nousua kiihdyttämään ihan täysillä kohti sitä kiitoradan päätä.

Eli saavuin sitten jossain vaiheessa naarmuitta Englantiin. Huomasin sen siitä, kun ympärillä olevat ihmiset kulki t-paidoissa. Oli kyllä ihana palata takasin. Kello oli jo yli yheksän, joten poikia en nähny. Kirstie ja Andrew oli mua kuitenki vastassa ja kauheen ilosesti ne tervehti ja halas ja kyseli heti vointia. Ruokaki oli valmiina laitettu ja huone oli siivottu. Tosin mä olin kyllä siivonnu sen lattiasta kattoon ennen ku mä lähdin?! Mun seinällekki oli ilmestyny ihana taulu ku Hugo oli piirtäny. Ja kuulemma se ei millään olis malttanu odottaa että olis saanu näyttää mulle KAIKKI sen uudet hienot lelut ja dinosaurukset. Jes. Lisää lelujen nimiä opeteltavana.

Toisen naulan olin täyttäny jo omala kaleterilla ja muilla ja toiseen naulaan oli ilmestyny tämä kauneus jossa kuulemma oli jotain dinosauruksia. Ei mulla mitään ongelmaa oo vaatteita saada takasin, mutta mihin mä pistän nää kaikki piirrokset ja askartelut jotka mulle on tehty??

Eipä tässä kai sitte muuta ollu? Näkemisiin!

P.s. Nyt mä ihan oikeesti aion alottaa sen salitouhun. Lupaan! Huomenna katon että miten liityn Leisure Cheltenhamiin, se on 35 puntaa kuussa ja siellä on kunnon uimahalli ja yli 80 ohjattua tuntia. Ja kävelymatkan päässä! Valitettavasti en nyt mee sinne missä osa tytöistä käy. Se missä muut käy, nii se on ehkä liian kaukana vaikka maksaaki vaan 16 puntaa kuussa. En jaksais kävellä illalla seittemältä sellasta 40 minuuttia ensin ennen salille lähtöä ja sitte sama 40 minuuttia takasin... Päivisin olis eri asia, mutta en oo vapaa silloin!