Matka Edinburghiin ja takaisin

Aattelin nyt jakaa nää mun postaukset silleen, että tänään mä kerron meidän matkasta sinne ja takaisin (uskokaa tai älkää, ne vaatii täysin oman blogipostauksen) ja huomenna kerron sitte ite Edinburghin reissusta!

Kaikille varmaan on jäänyt jo päähän, mutta kerrataan vielä. Eli ensin lähdettiin siis junalla Cheltenhamista kohti Birminghamia, jotta päästäis matkaamaan 9 tuntia meidän ihanassa ja varmasti raikkaassa bussissa!

Tää on vähä tällästä huolestunutta ilmettä

"Remember girls, it's not the looks it's the attitude" -Junamies joka otti kuvan

Birminghamissa jäätiin ihastelemaan ihania joulumarkkinoita ja oikeesti jokasesta kojusta tuli uus ihana tuoksu ja ah<3 Olisin voinu jäädä sinne loppuajaks mussuttamaan nutella pannareita! Hetken kiertelyn ja unelmoinnin jälkeen tajuttiin, että meillähän ei oo oikeestaan mitään hajua, mistä se bussi lähtee ja aikaa siihen on ehkä 40 minuuttia. Theresa kaivoi kartan esiin, minä kaivoin navigaattorin.

Bussiasemalle kävely kesti 20 minuuttia eli oli ihan hyvä, että tajuttiin se noinki aikasin ;) Tosin, meidän bussin lähtö viivästyi puolella tunnilla, että se siitä kiirestä sitten. Mä jo ehdin toivoa, että me ollaan ainoat hullut, jotka lähtee 9 tunnin busimatkalle ja että oltais jokainen saatu oma penkkirivi. Kuinka väärässä olinkaan. Se bussi oli ihan täynnä! Mä istuin jonku random-miehen vieressä ja koska se ei ottanu takkia tai mitään pois niin toivoin hartaasti, että se lähtis heti ekoilla pysähdyksillä pois. Taas meni arvaus ihan pieleen, koska se jäi pois Glasgowissa, eli 8 tunnin jälkeen. Mutta oikeesti, jos totta puhutaan, niin ei se bussimatka oikeesti ollu edes  kauhee (nopeemmin se ainaki meni ku junamatka...). 

Meidän takana istui iso ryhmä Afrikkalaisia ja siinä kahdentoista aikaan ne päätti ruveta laulamaan. Hmm... Mä tykkään afrikkalaisesta musiikista, mutta en silloin kun edessä on matka kohti kuolemaa. Luojan kiitos ne lopetti melkein heti.

Mä olin  melkeen koko matkan hautautunu mun jumalattoman takin alle korvatulpat korvissa. Muutki ihmiset oli päätyny tähän samaan ratkaisuun. Olin siis ihan autuaan tietämätön ympäröivästä maailmasta. En mä kyllä nukkunu ku ehkä tunnin koko matkan aikana, mutta jostain kumman syystä mä olin ihan pirtee ku saavuttiin kahdeksan aikaan aamulla Edinburghiin! Tosin pieni huoli kyllä oli, että mitä lähemmäs iltaa mennään niin sitä kuolleempi olen. Taas olin erittäin väärässä ja nukkumaan mentiin ekan kerran sunnuntai aamuna kello puoli 5, mutta siitä sitte kerron enemmän toisessa postauksessa.

--------

Päivät meni nopeemmin ku Usain Bolt Olympialaisissa ja sunnuntai iltana oliki sitte aika palata kotiin. Juna matkassa oliki sitte riittävästi seikkailua yhdelle viikolle. Matkan oli tarkoitus kestää n. 5 tuntia mutta lopulta päädyttii istumaan siellä ainakin 8 ja puoli tuntia. Ai miten on mahdollista? No minäpä kerron.

Kaikki lähti hyvin liikenteeseen, junan lähtö ei viivästynyt eikä muutenkaan ollut mitenkään huolestunu fiilis. Juuri kun juna lähti liikkeelle, äiti pisti tekstarin että Englannissa on ilmeisesti tulvia ja ne vaikuttaa juna-aikatauluihin. No enhän mä ajatellu että se olis oikeesti vaikuttanu jotenki meidän junaan, mutta toisaalta, me mentiin melkeen koko Iso-britannian läpi niin ihme jos ei olis vaikuttanu.

Hukutettiin murheemme toffee-karkkeihin

Matka alkoi pienellä puolentunnin viivästyksellä Yorkin ja jonkun toisen kaupungin välissä, juurikin näiden tulvien takia. No ei vielä tässä vaiheessa haitannu, on sitä pahemminki ollu junat myöhässä. Tän jälkeen alkoi kuitenki kuulutuksia tulla vähän turhan tiuhaaseen tahtiin. Parin tunnin matkustamisen jälkeen kuulutettiin, että meidän juna otetaan pois käytöstä, eli pitää siis vaihtaa junaa. Tietysti meidän jatkojuna oli IHAN toisessa päässä Birminghamin asemaa. Oltiin kuitenki jo Birminghamissa ja ajateltiin, että enää 40 minuuttia ja ollaan kotona. Hehe, nii varmaan.

Ongelmat eivät nimittäin toki loppuneet tähän. Hetken matkustamisen jälkeen taas pysähdyttiin ja oltiin vähän turhan kauan paikoillaan. Onneksi uusi kuulutus selitti tämänkin tilanteen. Me oltiin juututtu junan taakse, joka oli juuttunut junan taakse, joka oli juuttunut junan taakse. Mahtavaa! Jossain vaiheessa juna lähti liikkeelle ja huokastiin jo helpottuksesta, mutta uus kuulutus palautti meidät taas maan pinnalle. "We are currently going into wrong direction because of the long queue" ja sitten se selitti jotain jostain junasta joka ilmeisesti oli pois raiteiltaan. Tässä vaiheessa meidän aivot oli kuitenki jo räjähtämässä ku kello alkoi lähenemään jo kahtatoista eikä kotiinpaluusta ollu tietoakaan, joten ei kauheesti kiinnitetty huomiota enää. Taas juna pysähtyi johonkin randomille asemalle ja kuulutettiin "Now it's time to stretch your legs, we are going to stay here for a short while". No tämä "a short while" pysähdys kesti n. puolisen tuntia.

Vihdoin lähdettiin taas liikkeelle ja jopa oikeean suuntaan ja tuli se kuulutus, jota me odotetttiin. "Cheltenham Spa". Kamat kasaan ja ovelle! Ei haittaa vaikka kello oli jo ties mitä. Innoissaan seistiin siinä kun juna pysähtyi ja yritettiin avata ovea. Hetkinen. Lukossa. Miten tää aukee? Painettiin nappia, soitettiin train managerille, mitään ei tapahtunu. Voi ei. Juna lähti liikkeelle ja seuraava pysähdys on BRISTOLISSA!! Nyt ei enää tiedetty että pitäiskö itkeä vai nauraa, koska siihen aikaan ei lähtenyt bristolista mikään bussi tai juna takaisin ja taksi maksaa ainakin satasen. Olisko aika ottaa puhelu Kirstielle ja kertoa, että en taida olla aamupalan aikaan kotona.

Vajottiin vaan lattialle siihen ovien eteen..

Theresa lähti selvittämään tilannetta, että mitä meidän pitää tehdä. Koska täähän ei oikeesti ollu meidän syy. Mitä me nimittäin voidaan tehdä asialle, jos automaattiovet ei aukea? Ei mitään. Onneks se tuli takaisin hyvien uutisten kanssa! Meille nimittäin tarjottiin ilmanen taksimatka takaisin Cheltenhamiin! Matkaa Bristoliin oli kuitenki vielä puoli tutia jäljellä, joten me päätettiin vaihtaa yökkärit päälle, että saatais vaan kaatua sänkyyn. Tässä vaiheessa ja siinä koomasessa mielentilassa ei edes välitetty, että vaunu oli puoliks täynnä, vaihdettiin vaan vaatteet siinä. 

Kello oli tähän aikaan puoli 2

Onneks oltiin siinä vähän jälkeen puoli 2 perillä Bristolissa ja saatiin lähteä ettimään taksia. Meidät ohjattiin Turkkilaisen miehen taksiin. 

Tietekin kaiken tän odottelun jälkeen jouduttiin odottamaan Bristolissa vielä vähän lisää

En tiedä sanooko tää kenellekkään mitää, mutta Turkkilaiset on HULLUJA ajajia ja mulla on tarpeeks elämänkokemusta, että voin sanoa tämän. Tämäkään mies ei ollut poikkeus. Hyvän kuvan se antoi heti ekana, ku sanottiin, että Cheltenham. Sen ilme oli vähän että O.o?? Sitte se kaivoi navigaattoria ja etsi "Here's no Cheltenham. Is it chelteham spa??" Katottiin Annan kanssa toisiamme että seriously. Kävelläänkö vaan kotiin niin ehkä ollaan turvallisesti siellä. Parasta oli se kun se sanoi että "Are you sure you are not going to Chippenham." Oli siinä pokassa pitelemistä "yeah, we are sure." P.s. Liikennesäännöistä ei ollu tietoakaan. Mutta toisaalta, kello oli jo melkeen puoli kolme, että eipä siellä muita ollu liikenteessä.

VIHDOIN oltiin perillä ja voin sanoa, että kävely keskustasta kotiin oli sellasta huonoa läpänheittoa Annan kanssa, että ihan naurattaa. Ei kyll- mikään ihme, koska kello oli jo kolme. Mua ehkä välillä jopa säälitti Theresa, koska  me ollaan Annan kanssa vietetty niin paljon aikaa yhessä, että meillä on jo ihan oma tapa puhua ja meidän ei tarvi edes käyttää sanoja (käsien huitominen riittää) niin toinen tajuaa heti mitä toinen tarkottaa. Eli sitä saattoi välillä turhauttaa se... 

Mutta siis, laitoin kellon soimaan puoli 7 ja tirautin muutaman kyyneleen, kun tuli ilmoitus, että "Aikaa herätykseen on 3 tuntia".